8.9.2017


Kaikki ne henkseleitään paukutellen päätähuimaavilla kokemuksillaan pröystäilevät old school-veijarit, joiden pätkivä muisti ylipäätään enää kantaa hamaan menneisyyteen peräti yhdentoista vuoden taakse, saattavat ehkä vielä sitkeästi pinnistelemällä kyetä jotenkuten utuisesti hahmottamaan, mikä oikein antoi friikille syksyiselle traditiolle sen messiaanisen alkusysäyksen: poikkeuksellisen hurtti läppä. Millaisia outoja olomuotoja rapujuhlien kaltaiset, kirkkaasti paremman väen poroporvarillisiksi illanistujaisiksi profiloituneet kinkerit voisivatkaan oikein ottaa, jos homma jätettäisiin tylysti hutiloivien amatöörien kokemattomiin näppeihin ja pitäisimmekin koko jähmeän tapahtuman pöhöttyneitä lainalaisuuksia groteskisti pilkkanamme vaihtamalla bättre folkin tilalle sämre folkin ja säveltämällä loput inhan irvokkaisiin ilmenemismuotoihin tuon tuostakin karkailevan karun improvisaation suosiollisella avustuksella? Vitsi ilmeisesti naurattaa edelleen, koska se poiki myös kymmenen kaikkia hyvän maun rajoja armottomasti teutaroinutta jatko-osaa. 16.9.2006 startannut pahennuksen herättäminen saavuttaa siis päivälleen yksitoista vuotta myöhemmin eräänlaisen merkkipaalun ja lakipisteen, kun missionamme on 16.9.2017 viimeistellä ns. "likainen tusina."

"¡ VIVA MÉXICO !" on viimeinen niistä teemoista, jotka ovat käytännössä jo vuosikausien ajan odotelleet takaraivossa kärsivällisesti suurta päiväänsä, lopullista maailmaan sikiämistään. Se ei toki välttämättä tarkoita kuitenkaan sitä, että tämä olisi nyt se kauhunkankeudella pelätty grande finale, "crab party to end all crab parties", mutta nyt hihan pohjalta tosiaankin ravistellaan joka tapauksessa tarjottimelle se aivan vihoviimeinen ässäkortti ja viis veisaamatta varistelun raivokkuusasteesta, takki on nyt totaalisesti tyhjennetty käyttökelpoisiksi miellettävistä ideoista. Teeman toteenpano oli itse asiassa viime vuonna jo lähes vuorenvarmaa, mutta hetken mielijohteesta tilalle yhytetty 80-luku kiilasi täysin yllättäen aivan maalisuoralla ohi ja pukkasi meksikolaiset bileet vielä jonnekin määrittelemättömään tulevaisuuteen. Se tulevaisuus on vihdoinkin täällä ja juuri nyt, ravun vuonna 2017 on kenties ajankohtaisempaa kuin koskaan aiemmin asetella sombrerot kupoliin, pujahtaa ponchoon, haravoida viikset, virittää hutera etukeno ja nostaa paahtavissa auringonsäteissä helmeilevät tequilamaljat Meksikon fantastiselle kansalle.



Vaikka sillä perinteisimmällä tavalla kulttuurisidonnaista kansanmusiikkikomboa ei näissä bakkanaaleissa tullakaan näkemään, tarkkasilmäisimmät ja -korvaisimmat saattavat pienellä skannauksella bongata pölyisestä meksikolaisesta pikkukylästämme myös ilmielävän el mariachin ja genrerajojen napsahdellessa poikki kuin subtrooppisissa helteissä kuivahtaneet karahkat on verrattain helppoa esittää rohkea väittämä, että näiden pitojen vieraat eivät ole koskaan päässeet hämmästelemään oikeastaan mitään edes etäisesti tämänkaltaista musiikillista ilotulitusta. Vaikka Pykän rapujuhlissa onkin yhdentoista vuoden varrella heilahtanut hyvinkin monensorttista soittoniekkaa, kuten niin vanhan koulun legendaa, Suomen parasta jazz-laulajaa kuin Kaurismäen pätkässäkin heilahtanutta musikanttia, kaikki eittämättä oman alansa suvereeneja guruja, niin karua totuutta on silti pakko katsoa suorastaan häpeillen silmiin: jostakin syystä raikkaan rehellisellä haistapaska-asenteella rouhittu, räävitön, räkäinen ja anteeksipyytelemätön rokinrytke on aina loistanut elävän musiikin kartallamme vain ja ainoastaan alakuloisella poissaolollaan.

Meillä on kaikki loogisesti perustellut syyt otaksua, että ensi viikolla tähän huutavaan epäkohtaan saadaan viimeinkin se kauan kaivattu korjausliike. Perustamme vankan näkemyksemme vain ja ainoastaan siihen, että omaleimaisen akustisen folk punkin sympaattinen sanansaattaja, hipin ja punkkarin jaloimmat ominaisuudet samaan entiteettiin saumattomasti yhteenfuusioiva, The B And The Band-kulttiyhtyeen lauluntekijä, nokkahahmo, primus motor ja itsenäinen luonnonvoima Teemu Lindberg kitaroineen on lupautunut tarkastamaan epäilyttävien kinkereidemme esimerkillisen epäortodoksisen meiningin. Poppoon koko levytetty tuotanto on pienellä vaivannäöllä tongittavissa tavalla tai toisella kuunteluun internetin kätköistä ja modernien kotkotusten päälle ymmärtävät voivat esimerkiksi ihmetellä neuvokkaina YouTubeen ladatun, verrattain kattavan videokirjaston myötäavustuksella, millaisen kuvia kumartelemattoman räimeen tahtiin oikein pääsemme liiallisella tequilalla liuotettuja aivokoppiamme kahdeksan päivän päästä vatkaamaan.

Meksikolainen utopia, Järvenpää-style, on tuota pikaa täällä! Tervetuloa mukaan makaabereihin pippaloihin, joihin kävellään terävin askelin, suihkunraikkaana ja persikkaisen freesinä ja joista kontataan ulos karmaisevassa kanuunassa, pikaista kuolemaa toivoen, korpuksi kuivahtaneet oksennukset rinnuksilla. Aye, caramba, gringos!


Voit myös muistella/maistella aikaisempia juhlia...