13.08.2017


Jos sattuu hölmiinnyttävästi onnistumaan jonkin ei-niin-itsestäänselvän zydeemin toteenpanemisessa aivan prikulleen ja vailla yhtään nipottamiselle edes sen semikelvollisen motiivin tarjoavaa kauneusvirhettä peräti tyrmistyttävän vaikuttavana mistä vinkkelistä hyvänsä havainnoitavat kymmenen uhmakasta kertaa peräkanaa, niin saanemme näin niinkuin tässä ihan vain joutessamme tivata, kuinkakohan todennäköistä teidän mielestänne silloin oikein mahtaneekaan käytännöllisesti katsoen olla, että juurikin se suorastaan nolostuttavan helpoksi rutiiniläpivedoksi jo melko rutkasti etukäteen kylillä kuiskuteltu yhdestoista varvi kosahtaisikin aivan yhtäkkiä suoranaiseen katastrofaaliseen, kaikenkattavaan umpiromahdukseen eli melkeinpä pyyteettömän täydelliseen ja nöyryyttävän viheliäisesti sähköistetyn sisimmän syvimpiä sokkeloita tehosekoittimen kurmuuttavilla opeilla kalvavaan mahalaskuun?



Halusimme edellämainittuun, karmivan raastavaan pulmaan mihinkään tiettyyn valmiiseen aatekuntaan, ismiin tai dogmaan perustumattoman teoreettisen spekuloinnin sijasta putipuhtaasti tieteen viimeisimmällä aallonharjalla korkealentoisesti ratsastavan, vastaansanomattoman kultturellin vastauksen, joten päädyimme vaivaamaan koukukkaalla, mutta ratkaisun avaimetkin sille kiivaasti niitä etsivälle suovalla dilemmalla ihka-aitoa, yliopistolevelin prenikat saavuttanutta professoria. Kuulitte oikein, lukuisin kultareunustetuin diplomein muistettua ja Harvardissakin lyhytaikaisesti hätäsijaisena luennoinutta, mutta silti tuolla kiikkerällä hulluuden ja nerouden harmaalla raja-alueella vaihtelevalla menestyksellä tasapainoilevaa, vimosen piälle omavaltaisen linjan matemaatikkohuru-ukkoa.



"Ensinnäkin", hän aloitti selviteltyään yllättävänkin pitkäksi venähtäneen tovin kosteankarheana natissutta, tuplaespressoin, kiskan huokeimmin pikkusikarein ja toistuvana virtana imuroiduin hyytävin absinttinapsuin korvennettua kurkkuaan. "Niin jukran kätsyä kuin se ilman muuta toki olisikin, tähän ei kuules silti ole olemassa mitään itsestäänselvää, kallioon jälkipolville perinnöksi hakattua, absoluuttiseksi totuudeksi yhdellä hätäisellä vilkaisulla kategorisoitavaa vakiovastausta, jonka voisin takataskustani esille pöyhkeillen nykäistä ja rivon hymyn sekä vihjailevan silmänvinkkauksen kera kompaktisti syliin kannettuna tarjoilla."



"Puhtaasti pelkällä perstuntumalla on toki hiivatin vaivatonta argumentoida, että juuri yhdennentoista kerran feilaaminen kymmenen voittamattoman sukseen jälkeen olisi lähtökohtaisesti melko pitkälti kyseenalainen ja epätodennäköisen puolelle, hupsistakeikkaa, nipin napin notkahtava lopputulema. Mutta onko moinen perverssi fantasia silti mahdotonta?" Tämän sanottuaan hän oli pitkään vaiti, piikikkäiden viiksikarvojen väristessä röyhkeästi ja vain tapitti syvällisesti kaukaisuuteen paksujen silmälasiensa takaa, lyijykynänsä kumipäätä ahneesti lussuttaen ja kuin jonkinlaista reaktiota vastapuolessa peräänkuluttaen, joten toimittajamme piti ällistyksekseen tökätä emeritusta kevyesti kuulakärkikynällä polveen saadakseen tiristettyä hänestä lisää nerouden suloisiksi sanoiksi luokiteltavaa, helisevin nuotein säihkyvästi soljuvaa puheenpartta vapauteen.



Aina ajankohtaisen muotitanssi "80's shufflen" askeleet mestarin demonstroimana. Bananaramaa stereoihin ja kotona perässä.


"Pitäisi tietenkin puntaroida raadollisen yksityiskohtaisesti ja lukuisia eri laskukaavoja ja paraabeleita hyödyntäen, millaisia sudenkuoppia noissa kymmenessä aiemmassa kerrassa oikein vaani, vaikka ne eivät aiemmin syystä tahi toisesta realisoituneetkaan käytännön tason romuluisena ropleemakavalkadina. Luotettavan vastauksen kannalta ehkä kaikkein olennaisinta kuitenkin olisi silti, ainakin omasta puolestani, vastaanottaa edes jonkinlainen, snadihko tietoisuus siitä, mistä he-le-vetistä tässä nyt oikein tarkalleen ottaen tarinaa isketään." Saatuaan näppärän selvityksen siitä, että mutkikasta hommelia tiedustellaan juuri rapubilekontekstissa, asiantuntijatahomme hörähti räkättävästi kuin mädästä porkkanasta pillastunut muuli ja tölväytti takavasemmalta kylmänviileän ykskantaan: "Sittenhän tämä keissi on harvinaisen selvä - selvä kuin pläkki, jos sallitte uskaliaan puolelle karkaavan sanavalintani."



"Rapujuhlat ovat meinaan konseptuaalisesti niin jämäkkä, yhtenäiseksi elämää sykkiväksi energiakimpuksi hitsautunut kokonaisuus, että irtonaiset palikat ikäänkuin tukevat symbioosinomaisesti toinen toisiaan ja vaikka jokin elämäänsä kyllästynyt osa satunnaisesti rohkenisikin hieman kapinahenkisesti horjahdella, kokonaispaketti pysyy silti aina siististi yhtenäisessä, timmissä kasassa - metkassa nipussa, if you will. Arvioisinkin siksi päätähuimaavan kokemukseni pohjalta 11. rapujuhlien epäonnistumisprosentiksi öbaut 0,2-0,9% - ja olen harvoin, jos koskaan housut jalassa, tällä tietotaitosektorilla räikeän pahasti väärässä."

Vinkattuamme, että haemmekin peijoonit asiaan varmuutta takautuvasti, yhdennettoista kun itse asiassa vietiin lävitse jo kymmenen ja puoli kuukautta sitten ja vieläpä tehtyjen prosenttilaskelmien oikeellisuutta puoltaen kokonaisvaltaisen onnistuneesti lutvauttaen, sumutettu professori olikin höynäytyksestä toivuttuaan lopulta yhtä Hangon keksiä ja myhäili itsetyytyväisenä partaansa sukien ja sivellen jonkin monimutkaisia kaavoja sisältävän opuksen kantta kuin hoivaisi hellästi pyhiä, ajan patinoimilla lehdillään tuhansien vuosien kootun viisauden sisältäviä kirjakääröjä: "Siinä se jukopliuta taas pomppasi näköelintemme eteen!"



Suudeltuaan painotuotteen kantta, hän jatkoi lähes paatoksellisesti messuten: "Nykyaikaisen matematiikan isän, uraauurtavan laskuopin pioneerin ja armoitetun henkilökohtaisen idolini, tuon vanhan kelmin Pythagoraan teoriat ja ratkaisulausekkeet ovat aivan yhtä ajankohtaisia, loogisia ja muodollisesti päteviä nyt, kuin jo silloin kun messiaaninen, hartain kuorolauluin ylistettävä legenda vielä suvaitsi, valtavasta suuruudestaan viis veisaamatta, meidän maan matosten seassa ilonamme ja ennen kaikkea valistuksenamme tallustella." Koimme diskriitiksi päättää haastattelun pantuamme merkille, että herkistyneen proffan alahuuli alkoi väpättää hallitsemattomasti hänen yrittäessään sydäntäsärkevän urheasti niellä pintaan jo kihonneita, miehisen tunteikkaita liikutuksen kyyneliään.

01.10.2016


Toimintakykyisen aikaraudan kilkauttaessa tänäpänä näytille muikean mojovaksi oikopäätä todettavan lukeman 17:00, tarunhohtoiseksi manifestoidulla ja silmiähivelevästä idyllisyydestään oikeutettua kuuluisuuttakin kahmaloittain niittäneellä peittoamattoman pollealla pääkallopaikalla jyhkeästi kajahtavan starttilaukauksensa kokevien, hilpeän riemastuttavien rapupippaloiden kymmenvuotissynttiksissä satumaisen hyväosaisia, kuumaverisesti himoitulla kutsulla sivallettuja on taas kerran riehaannuttu hännystelemään ainutlaatuisen huomaavaisella ja täytyypä oikein kehaista parauttaa, että ylitsevuotavassa suuripiirteisyydessään oikeastaan jopa epähuomiossa lievästi mutta silti silminnähden sinne vaivaannuttavan borderline-överin puolelle lipsahtavalla tavalla.

Viime lokakuussa tomerasti pörähdellyt ja savuttanut mopedi ei ollut vielä ennättänyt hiostuneista hyppysistä karkumatkalleen rimpuilemaan ja lämminhenkisen joviaalisti juopuneita joukkojamme sentään viihdytti vain vaatimattomasti maailmanluokan trubaduuri, mutta rapuvuonna 2016 olimme uhkarohkeina rintojamme röyhistellen pitkälti yksissä mielin siitä, että nyt olisi todella uskallettava tarrata roimasti hetkeen ja harpattava huimapäisesti samaan syssyyn entistäkin pidemmälle kohti uutta haastekenttää, heittäydyttävä aivan sekoboltsisen kreiseiksi ja hiippailtava muitta mutkitta sellaiselle territoriolle, minne nämä makaaberit kissanristiäiset eivät ole ennen karvaisia varpaitaan tohtineet etupäässä nyrpeiden arvostelijoiden kuiskuttelujen pelossa laskea.



Päivitetty piha-alue tulee tarjoilemaan rapujuhlijalle roppakaupalla uusia liikkumis-/toiminta- ja sammumismahdollisuuksia.


Siksipä korskean pyhänä vannottu harras valamme olikin, että hienoisesta romuluisuudestaan huolimatta jopa yllättävänkin reippaiden rapuhumputtelujen joutuisaa varttumista vilkkaaksi, pikkuvanhaksi ja uteliaaksi kymmenvuotiaaksi koltiaiseksi pitäisi muitta mukinoitta kyetä juhlistamaan johonkin vieläkin suuruudenhullumpaan ja mahtipontisempaan metodiin tarrautuen ja tarjota ikäänkuin siinä sivussa jälleen kerran periaatteessa jo täysin piloillehyysätyille rapuklaanilaisille freesisti uudenlainen ja vuorenvarmasti ennenkokematon merkintä jo monenlaista jänskää näiden bileiden saralla takuulla sisältävään, kutkuttavasti yhä entisestään paisuvaan, messevän moniulotteiseen kokemuspankkiin. Rytkäytimme siksi paikoin paahteisen helteiseksikin yltyneen kesäkauden saatossa koko konferenssihallin patioalueen kolossaalisella tavalla uudistettuun kuosiin aivan sitä vihoviimeistä, kehitystä vastaan turhaan hangoitellutta senttimetriä myöten.

On syytä asettaa käsi sydämelle, ravistaa kotsa nupista ja ihastella hiljaa huokaillen syvästi henkisen, yhdenvertaista kanssaruokailijaa perinpohjaisesti lajitoverina ja metafyysisenä olentona arvostavan edistyksellisen rapufilosofian liikuttavan yhteisöllistä ja poikkeuksellisen voimakkaaksi toistuvasti yltyvää "kaikki yhden puolesta"-elementtiä; duuni kun suoritettiin osittain omatoimisesti, mutta osin toki väkivahvaa ja pyyteettä jeesaavaa handuakin karskimmalta kansanosalta nöyrästi vastaanottaessa. Verraton lopputulos on siis runneltu kokoon satunnaisesti myös äärimmäisen rajatun vieraslistan maskuliinisten ja uutterien vakiduudsonien kultaakin kalliimmiksi jälkikäteen kehaistuja hikipisaroita sammioittain yhteisen hyvän alttarille vuodattaen.

Kahden kuukauden mittaan turvonnut projekti oli kaiken kaikkiaan pannahisen työläs, mutta vaikka takapihan kukkein suvinen hehkeys ja pehmeään kohtuunsa upottava vihreys onkin jo lokakuun alussa ehtinyt lirvahtaa silkaksi melankolisen haalenevaksi heijastumaksi taustapeiliin, täydellisellä kasvojenkohotuksella viskattu pihamiljöö kirvoittanee kuitenkin nykykuosissaankin klapilla kuulaan kopautetulta messuyleisöltä sen verran sokerihuurrettuja kehuja ja hervotonta salpautuneen hengen haukkomista, että alkuperäinen idiksemme lapionkahvaan tarrautumisesta vuoksenne, jyrkästi tätä iltaa silmällä pitäen, kannatti tosiaan aikoinaan kopata vaivannäöstä, työtunneista ja teknisistä haasteista viis veisaamatta viipymättä käytännön toteutuksen alaiseksi.

29.09.2016


Kun pyörii hektisissä rapuympyröissä holtittoman hulppeat kymmenenkin vuotta, joutuu kurmuuttavan kiusallisena lieveilmiönä myös hyväksymään köppöisen karut, mutta aika ajoin ilmeisen väistämättömät elämän itsestäänselvyydet: meni syteen tai saveen, ennen pitkää väki vaihtuu ja toimenkuvansa prestiisit vanhat konkarit alkavat pikkuhiljaa tuuppaamaan vaivihkaa arvostettua valtikkaansa pysyvästi sen isällisesti koulutetun kisällin näppeihin, jonka hermoratoihin oma kullankallis tietotaito, vankka työmoraali ja vuosisataiset perinteet on aikojen saatossa toivottavasti ehditty säntillisesti toiston kautta itämaisella kärsivällisyydellä iskostamaan. Juuri tällaisesta keissistä olisi kuulkaas kyse nytkin, sillä joudumme kypsyttävän kalseaksi suruksemme tuomaan julki, että suussasulavien jokiherkkujen perään jälleen kuolaavat rapujoraajat eivät pääse enää tänä syksynä nauttimaan todellisen mertapiirien elävän legendan, ylistyslauluin suitsutetun Kiinan lokaalin kansallisaarteen ja aina kotikonnuille tervetulleen Shijiazhuangin oman pojan, Sensei Hai-Shie Dingin raudanlujalla ammattitaidolla ja laatutavaran takaavilla innovatiivisilla erikoistekniikoilla saalistamista saksiniekoista.



Monet ruokailijoista saavat varmasti hiukkasen aistimuistin lokeroita pinnistelemällä vieläkin kielen päälle ainakin pikkiriikkisen, häivähdyksenomaisen tuntuman Dingin henkilökohtaisesti pyydystämien, modernin kulinaristisen historiankirjojen lehdille kultakirjaimin nakutettujen rapusatsien poikkeuksellisen täyteläisestä mausta ja yltäkylläisestä jälkipuraisusta kitalaen pohjukoilla mestarin myöhäiskauden luovimpina työvuosina 2008-2011. Toimialansa nerokkaimmaksi guruksi jo ajastaikaa sitten kruunattu päheä päällikkö teki kohtuuttoman pitkäaikaiseksi venähtäneen kostean sakeputken jälkeen ikimuistoisen paluun ravustussirkuksen mankeliin vielä vuosiksi 2014-2015, mutta tuossa vaiheessa hänen toimeenpaneva roolinsa oli jo varsin konkreettisesti muuttunut sisukkaasta käytännön puurtamisesta pikemminkin motivoituneita nuorukaisia omien vahvuusalueiden hyödyntämiseen tsemppaavaan ja silti optimaalisiin suorituksiin tuimantarkasti samaisia noviiseja delegoivaan työnjohtajalliseen erityisasemaan - eräänlaiseksi idolisoiduksi hengenluojaksi. Silloinkin tarjoiltavaksemme saakka taisi päätyä kasa äyriäisiä, jotka eivät missään nimessä olleet jonkinlaista yleistä keskitasoa puntaroidessa vailla suorastaan huomiotaherättäviä erityisansioita, mutta ylivedon maestron omakätisesti metsästämiin ruhtinaallisen nannoihin valioyksilöihin verrattuna...no, pakko se on vain lannistuneena puuskahtaa, että kun ehdottoman kehityskelpoiset, mutta silti kaikkea muuta kuin valmiit skloddit nakitetaan miesten hommiin, niin aavistuksen paskempia eriähän sieltä jo meidän leveysasteillemme sorruttiin puolivillaisesti muiluttamaan.

Mitään dramaattista lopettamispäätökseen ei liity, Ding yksinkertaisesti koki tuottojen maksimointia puoltavat ja aina vain muhkeampia päiväsaaliita lopputuotteen kuluttajan nautinnonhakuisten makuseikkailujen kustannuksella peräänkuuluttavat työolosuhteet mahdottomiksi hänenkaltaiselleen briljantille taiteilijalle, vuolaasti virtaavien kuulaiden joenvarsien transendaalisen meditatiiviselle Picassolle. Jokin viime aikojen sähköpostikontakteissamme lojaalin sisarmaamme viralliseen yhteyshenkilöön Bling Hii-Haahan on mättänyt hiljattain sietokykyä koetelleeksi harmitukseksi hetkittäin eskaloituen, eikä meillä ole kolmen yhteydenoton jälkeenkään vielä tipautettu viimeisintä, päivitettyä informaatiota siitä, ovatko tällä hetkellä toki vielä terhakkaasti kansantasavallan lätäkköjen pohjamutia kuopsuttavat, mutta jo lauantaina pöytiimme katettavat kirkkaanpunaiset antimet edelleenkin nimenomaan Hai-Shien kouluttamien sällien savottaa vai syöksytäänkö himoitun eläinlajin jahtiin täysin eri lähtökohdista, työskentely-ympäristöstä ja koulukunnasta ponnistaneen porukan voimin? Ennen ensimmäistä suupalaa se ei meille ehkä tule valkenemaankaan.

28.09.2016


Tänä syksynä riemukkaan raivopäiseksi tämän tästäkin heittäytyvä, rempseän raisu rapuorganisaatio joutui jälleen kerran kohtaamaan tahmean tympeästi aivan silmästä silmään tuon perin pohjin haasteellisen, mutta loppupeleissä silti niin helkkarin intresantin järjestysportaan jähmeän perusdilemman: kun taaksemme on kuitenkin jo karahtanut täysi onnistuneesti läpivietyjen pirskeiden kymmenikkö, mihin pedantisti harkittuun ilmansuuntaan jo aika tavalla monenlaisessa, paikoin ärhäkän katkerassakin liemessä suruttomasti keiteltyjä kinkereitä olisi oikein suotavaa noin niinkuin temaattisesta vinkkelistä kuikuiltuna nyt innostua reteästi elehtien ohjastamaan?



Selkeästi hahmottunut konsesus tuntui kuitenkin alusta saakka olevan, että rämmittyämme hampaat irvessä ja korviamme myöten kahden peräperää rytistelleen vuoden ajan lahjakkaasti yliampuvien, päällekäyvän räiskyvien, hengästyttävän mielikuvitusrikkaiden ja etäännyttävän pompöösien sarjakuva-/fantasiavisioiden petollisen äkkiväärästi upottavassa suossa, kemuille pitäisi lahjoittaa nyt vihdoinkin vapauttavana puhdistumisrituaalina perinpohjainen down-to-earth-käsittely. Niistä pitäisi huolellisesti muovailla mutkattomammin lähestyttävät tavalliselle tallukalle, maanläheistää - hivuttaa likemmäksi pientä, vaillinaista ja haurasta ihmisyksilöä. Myös silmittömän kiihkeä halu nykäistä matto vieraiden vapisevien koipien alta yllättämällä koko äimän käkikoplaksi luiskahtanut seurue teemalla, jota kukaan ei takuulla osannut millään vippaskonstilla ennalta ounastella, mutta josta kenenkään on silti tarjottaessa varsin mahdoton maireasti hymistelemättä kieltäytyäkään, tuntui leimaavan yhdistävänä piirteenä jokaista omistautumisellaan ja sinnikkyydellään sydämemme vohkinutta, pulmaa viikkokausia ruotineen aivoriihen jylhän karismaattisena peruspulliaiselle näyttäytyvää kunniajäsentä.

Jääkylmä faktahan on tietenkin se, että 1950-luvun sympaattisen pehmeästi rollaavien rokutunnelmien tultua periaatteessa jo huitaistua pois käsiteltävästä asiajärjestyksestä vuoden 2011 Onnen päivien yhteydessä ja melko marginaalisiin kannatuslukuihin vuoden 2010 vaaleissa kavunneen Kuohuvan 20-luvun pokatessa viime syksynä jo jatkon kannalta kohtalokkaaksi osoittautuneen järjestyksessään toisen kirvelevän vaalitappionsa, 1900-luvulle olisivat silti vielä jääneet nakottamaan työstämistään yltiöpäisesti janoaviksi aihioiksi esimerkiksi huomattavasti tyylitietoisemmin svengaavat 60- ja 70-luvut. Miksi siis teemaksi lopulta valikoitui juuri törkeistä takatukistaan, härnäävästä väripaletistaan, pörhäköistä permanenteistaan, hillittömistä olkatoppauksistaan ja veret seisauttavan karmivista synamatoistaan tuttu mauttomuuden luvattu vuosikymmen, tuo nostalgisen Korni 80-luku? Juurikin siksi.



Arvonsa tiedostavalle täsmäpukeutujalle tuoreinta teemaa voisi markkinoida lähes loputtomana hulvattomien ideoiden ja tervettä tyylitajua loukkaavien yhdistelmien runsaudensarvena. Armoitetun kitschillä 1980-luvulla on jykevän vahva identiteetti viimeisenä todellisena periodiasusteiden hetteikkönä ja kasuaalimpikin laittautuja saattaa piilotella vaatekaappinsa perällä suurta synkeää salaisuuttaan eli sitä irstasta hirvitystä, jota eivät huolineet pihakirppiksellä kohteliaisuudesta edes kaupantekijäisiksi, johon liekki ei tartu kunnolla loimuavassa avotulessakaan ja joka lampeen hukuttaessakin ponnahtaa vain yhä uudestaan pinnalle kuin sinua pilkkanaan pitävä ilkikurinen korkki. Not to worry, lauantaina 1. lokakuuta 2016 sekin järkyttävä riepu on taas ainakin hetken aikaa satavarmasti kuuminta hottia.

Vieläkin luovempi velikulta voisi sitä paitsi vangita roppakaupalla paheksuvia katseita ja kirvoittaa seläntakaista närkästynyttä kyräilevää supattelua kanssarapuilijoissa purjehtimalla muina miekkosina peliareenalle vaikkapa Michael Jacksonin, Axel Foleyn tai Alfin kaltaiseksi 80-luvun maineikkaaksi viihdeikoniksi antaumuksellisella pieteetillä sonnustautuneena. Ultimaattisen kornin kokemuksen metsästyksessä ei lupia kysellä, armoa anneta, panttivankeja oteta tai sääntökirjan sivuja tarmokkaasti lehteillä - nyt heittäydytään ennakkoluulottomasti virran vietäväksi ja jos mauton meininki kirpaisee sielua, kartellaan suunnitelmallisesti kaikkia peilikuvan heijastavia pintoja.

24.09.2016



Jos meidän eteemme olisi ovelasti livautettu jostakin loppuen lopuksi käsittämättömäksi jäävästä syystä vastaansanomaton pakkotehtävä laskea kunnianarvoisa kankkumme kiireettömästi alas, viritellä valitsemallamme rötväysalustalla lungin rentoutunut kellotusasento, puhaltaa terävän määrätietoisesti pari kertaa ja brainstormata sitten korvat kiivaasti höyryten vain ja ainoastaan yksi sutjakka adjektiivi luonnehtimaan usein raivokkaan yltiöpäisiksikin yltyvissä kahvipöytäpulinoissa kaikkien huulilla näihin vuodenaikoihin tuon tuostakin suudelman lailla viipyileviä rapujuhlia mahdollisimman tyhjentävästi kokonaisvaltaisena kulinaristisena tapahtumana, salamannopeasti sähköistyneeseen aivolohkoon pyrähtäisi eittämättä siltä siunatulta istumalta kourallinen sinällään vissin käyttökelpoiseksi arvotettavia kandidaatteja, mutta tokkopa ketään sanottavammin hätkähdyttääkään, että aivan ensimmäisenä mielen rasvaisista sopukoista ryömisi päivänvaloon sangen glamoröösiltä valistumattoman amatöörin korvaan kalskahtava värisyttävän kolho pöhötermi "institutionaalinen".



Poikkeuksellisen rakastetuksi sisäsiittoisissa äyriäispiireissä mielletyn megalomaanisen ässäfestivaalin systemaattinen, vuosi vuodelta lojaalin höyryjunan lailla pakahtumattoman uskollisesti kohti seuraavaa merkkipaaluaan puskeva jatko on ollut - useimmiten luonnollisestikin vain raadollisen itsekkäiden, alhaisten ja paskantärkeiden höpösyiden takia - ärtsyn dramaattisesti katkolla jo useampanakin peräkkäisenä syksynä, mutta aina vain nämä häpeilemättömän hurtiksi kurittomasti riistäytyvät villit merelliset bakkanaalit ovat silti kyenneet korjaamaan luunsa edellisten vuosien haikailevasti pöllyävästä tuhkasta tavalla, joka saisi eittämättä itse maailmankuulun Feeniks-linnunkin valahtamaan sanoinkuvaamattomasta häpeästä niin tragikoomisen vihreäksi, ettei kristallinkirkkaaksi altavastaajaksi tuomittua, uljaaksi vielä tovi sitten muistettua siipiveikkoa meinaisi erottaa enää kylillä tuikitavallisesta, kyllästymiseen asti sitä iänikuista "ohoi matruusia" neuroottisesti kailottavasta helvetin rasittavasta peruspapukaijanpulliaisestakaan.



Mikot sika ja viime vuoden kemuissa täyslaidallisen tykittänyt Perkoila fiilistelemässä kilpaa kymmenensien kunniaksi.


Kuten osa saattaa etäisesti muistaakin, viime syksynä meillä sattuikin olemaan tavattoman onnekkaasti keskimääräistä rutkemmin harvinaislaatuisen oivallisesti perusteltuja, järkipohjaisia motiiveja juovuttaa itsemme railakkaan konstailemattomasti kiikkerän tuhnuiselle kokovartalotärviölle, sillä pistimmehän tuolloin jo järjestyksessään kymmenennen kerran rapsakasti jalalla koreasti rapueläinten lempeiden tahtipuikkojen johdonmukaisessa ohjauksessa. Lisää tuota reteän överiksi muokattua rappioasennetta peräänkuuluttavat pääsevät jälleen kehittelemään alkoholismilleen uusia perusteita juhlistamalla pyöreitä nyt jo toistamiseen, kun nostamme ylevästi vallattomana kuohuvia maltaisia maljojamme sille perin juurin fantastiselle faktalle, että hurskaan rapuajanlaskumme käyntiin rivakasti potkaisseista kaikkien aikojen ensimmäisistä rapujuhlista vuonna 2006 tuli tämän kuun puolenvälin kieppeillä täyteen polvet veteliksi notkauttavat kymmenen vuotta. Nämä härskisti peräjälkeen rytkäytettävät "tuplapyöreät" meille tarjoilee tietenkin yhteisten kiitostemme ja kumarrustemme arvoisesti legendaarinen nollavuosi ja ennen kaikkea se vatsanpohjassa suloisesti kutitteleva hykerryttävän ihana tosiasia, ettei sitä perkelettä ole. Nollavuosi, we salute you! Missä ikinä lymyiletkin, pidä huoli, ettet jatkossakaan koskaan näytä räävitöntä lärviäsi näillä kulmilla.




Köpöttele takaisin.