20.4.2016
Trilogian tujusta avausosasta timmisti lutviuduttu läpiluenta.

Lokakuisissa rapukarnevaaleissa onnistuttiin kuin jonkin hämmentävän kreisin miraakkelin kaupalla saavuttamaan todennäköisesti poikkeuksellisen haastavaksi jo etukäteen kauaskatsoisesti uumoillun festivaalivuoden varalle pieteetillä vatvotut alkuperäiset käsikirjoitukselliset päämäärät ja luovimaan yhden sangen kosteaksi jälleen kerran riistäytyneen ehtoon kuluessa, jos ei suinkaan aivan moitteettoman kiitettävästi ja varauksettomiin hurraa-hihkauksiin kaikki kynnelle kykenevät hetimmiten motivoiden, niin ainakin kutakuinkin hyväksyttävällä suoritteella rakastetun fantasiatrilogian ensimmäisen osan melskeiset avaintapahtumat jouhevasti läpi käytännössä ihan etukannesta opuksen viimeisille sivuille painettuihin ikonisten taruhahmojen haikean tihruisiin jäähyväistunnelmiin saakka.



Jossakin vaiheessa suuruudenhulluilla oivalluksillaan kyseenalaista mainetta roppakaupalla niittänyt rapusyndikaatti visioi jopa koko kolmeen osaan pilkotun tarinan kertomista jonkinlaisena rankalla kouralla typistettynä ydinhetkien kompaktina tiivistelmänä, mutta lähdemateriaalin laajuus pakotti armotta pitäytymään ensin hahmotellussa ja sulavammin toteenpantavassa toimintamallissa - jopa ensimmäisen episodin kohtauksia kun jouduttiin ajanpuutteen vuoksi joko härskisti poistamaan kokonaan tai esittämään joko Tolkienin jäntevää proosaa vapaasti mukaillen, mutkia suoristaen ja aikatasoja mielivaltaisesti vekslaillen tai vain monet mehukkaat yksityiskohdat tehokkaasti häivyttävään tiivistettyyn formaattiin stoorin vankimman rangan runnellen. Tarina jäi siis periaatteessa kesken illan päättyessä ykkösosaa noudattaen sormussaattueen hajoamiseen kukin omille teilleen, mutta Frodon hukattua kännipäissään valtasormuksen olutpolitiikaltaan vieraanvaraiseen Tom Bombadilin huusholliin, voimme kaiketi nöyrästi julistaa itse mission menneen lahjakkaasti pipariksi ja olettaa, että tälle kyseiselle kieroutuneelle kesäteatteritulkinnalle J.R.R.-sedän klassisesta kertomuksesta ei ole hedelmällistä vartoilla sekavaksi karanneeseen juonikuvioon valaisevaa syvennystä tarjoilevaa kakkososaa - langat yhteen nivovan kolmosen kliimakseista halaistua sanaa pukahtamattakaan.

16.10.2015
Sormuksen ritareille riemuvoitto, lopuille voivottelua ja sääliä.

Vaikka huomenissa hurmaavista sanoista makoisiksi teoiksi rehevästi lihallistuvan railakkaan rapukonferenssin malttamattomia osallistujia informoitiin asianmukaisen relevantisti jo männälauantaina siitä ajankohtaisesta seikasta, että äärettömän intensiiviseksi livenneiden tanakoiden teemavaalien himoittu pääpalkinto ohjautui vuonna 2015 sekä meidän itsemme, käsinpoimittujen vieraiden, hommasta jotain penteleen spesiaalia tajuavan masentavan jähmeän asiantuntijoiden raadin että pennosiaan suruttomasti likoon hivuttaneiden vedonlyöjien kirkkaalle ennakkosuosikille, "Sormuksen ritareille", painokkaiden pisteiden tarkemmasta jakautumisesta ei nähty kiireellisenä hiiskua julkisuuden järkähtämättömään valokeilaan vielä sitä lyömättömän legendaarista halaistua sanaakaan.



Oheista havainnekaaviota kiikaroidessamme voimmekin nyt yksissä tuumin myhäillen todeta, että ehdokkaan numero kahdeksan voitto ei ehkä ollut kuvailtavissa täysin ylivoimaiseksi menestystarinaksi, mutta 27,8% osuudella sitä voisi rohjeta silti melko selkeäviivaiseksikin kursailemattomasti nimittelemään. Onkin aiheellista ottaa huomioon, että vaikka sormussaattueen tarunhohtoinen taival ei ollutkaan kuin pienelle murto-osalle uurnilla piipahtaneista se ns. ykkösvalinta, hilpeät hobitit harppasivat silti tantereelle joko sijalta kaksi tai kolme lähes kaikkien laatimilta listoilta. Myönnetään ne oleelliset ja kiistämättömät tosiasiat: helakat kultamitalit olisi toki ripustettu samaisten satuhahmojen karvaisiin kauloihin jo pelkkien randomien ykkösääntenkin perusteella, mutta huomattavasti niukemmin ja ainakin onnistuimme väistämään tällä kuuden pisteen systeemillä sen painajaismaisimman kauhukuvan, jossa jopa leijonanosalle parhaansa yrittäneistä teemoista jäisi kokemuksesta tuliaisiksi vain säälittävät nolla pistettä, miinuksen puolelle livahtanut kampanjakassa, oven takana kolkuttelevat velkojat verikoirineen, holistisen höynäytetty olo ja äklön kelju mieli.



5.10.2015
Sumpit pihisemään, teemavaalit palaavat - with a vengeance!

Te äärimmäisen ärtsyn äimistyksen kolkkoon kurimukseen viipymättä ajautuneet, kahjon käänteentekevästä kummastuksesta kalpeaksi valahtaneet ja viehkosti väristen liitoksissaan kihelmöivät karkeat, mutta liikuttavan kiitollisuuden henkevästi koskettamat, ansiokkaan säyseinä sinnittelevät rapukuomaset. Olkaapas kaikin mokomin kernaasti juuri niin hyviä kuin murea mentaalinen tahtotilanne obligatoriseksi osaksenne kohdallanne määrittelee ja hieraiskaa ymmyrkäisiksi ennätysajassa holahtaneita vitivalkoisia mutta pelottavan sairaalloista verestävää punerrusta kohti vitkasti syöksyviä silmämunianne tasan tarkkaan niin tiheää tahtia tehokkaasti ylläpitäen kuin vain suinkin luetun ymmärtääksenne oikein koette tarpeelliseksi, yksi asia on ja pysyy siitäkin huolimatta ehdottoman satavarmana: tavasitte saatetekstin todennäköisesti aivan oikein jo ihan sillä ensimmäisellä yrityksellänne - ei tämän kappaleen positiivisesti latautunut ja jykevän suurieleisenä komeasti leiskuva otsikko ole näiden kallisarvoiseksi kuvailtavan näköaistinne kustannuksella ajattelemattoman makaaberisti pelehtivien älyvapaiden manööverien vanavedessä yhtikäs mihinkään ei-toivotumpaan muotoon puisevan haljusti muuttumassakaan.

Olemme jo aiemmin ehtineetkin mahtailevan koppavasti henkseleitämme paukutellen lesoamaan, kuinka muhkean juhlavuoden kunniaksi puhallamme temporaalisesti hengen moniin jo alakuloiseen unohduksen kaivoon ketterästi solahtaneista ikivanhoista kujeistamme ja lienee ilmiselvää, ettemme luonnollisestikaan aio tuottaa teikämanneille tälläkään loisteliaan mahdikkaalla rintamalla tuskallisen karvaana näyttäytyvää, poskettoman piinallista pettymystä. Vaikkakin parin viime vuoden ajan rapurevohka onkin joutunut tyytymään mukisematta ja vailla vasta-argumentin sijaa aristokraattisen sikariportaan tölväisemään valmiiksipureskeltuun teemaan, myös demokraattiset vaalit kuuluvat ilman muuta niihin jouheviin kolttosiin, jotka ovat tämän väliaikaisen elämänsuudelman pikkiriikkisen huilitauon päätteeksi jälleen kaikkien asianmukaisuuskoodien mukaisesti järjen ja kohtuuden nimissä kiistatta ansainneet. Mikä fantastisinta, aiomme nyt tehdä viimeinkin todellisuutta siitä ihanasta jekusta, josta uumoilemme monien kyylänneen jo vuosikausien ajan kieli pitkällä ja kesytön kuolanoro poskella haikailevan märiksi yltyviä, hyytävän kiihkeitä päiväunia.



Kuten eeppisen rapujuhlakronikkansa täsmällisen huolellisesti ja joka halvatun sanasta vaarin ottaen läpikahlanneet kykenevätkin mairean tietäväisten nyökyttelyjen tahdittamana hairahtumattomasti todentamaan, timmien teemavaalien suurellisen viisivuotisen historiikin varrella ei olla sangen sapekkailta skandaaleiltakaan kyetty mielevästi välttymään ja useamman lähtökohdiltaan tasavertaisen osallistujan välistä brutaalin hurmeista mittelöä leimaa toki muutenkin aina sama raffin kenkkumainen, joskin eittämättömän ilmeinen varjopuoli: kukaan ei voi ikinä voittaa yhtään mitään, ilman jonkun toisen, pateettisen poloisen murheellisen mälsää mutta epäsuotuisan vääjäämätöntä tappiota. Kymmenensien illanistujaisiemme kunniaksi hilaamme nuo kymmenen kisasta ulosmätkähtänyttä jumboteemaa vielä kerran framille ja ojennamme avokätisesti yhdelle vielä sen aivan vihoviimeisen mahdollisuuden päästä oivalliseksi osaksi tätä roiman kuolematonta saagaa. Korostettakoon, että kolmatta yritystä emme silti näille yrittäjille enää pyyhältäisi povaamaan eli peräti yhdeksän teeman staattiseksi kohtaloksi jäänee siis mitä todennäköisimmin vain hemaisevaksi mutta ikuisesti toteutumattomaksi ideaksi lukittautuminen. Jos et ole saanut runnottua jotakin ensiluokkaiseksi mieltämääsi kandidaattia aikoinaan vaalikoneiston läpi, tämä on konklusiivinen rakosi vintata se ikioma, väärin päättyneestä skabasta muljahtanut suokkari omintakeisten bileidemme esikuvallisen mieltäylentäväksi muusaksi.

Tässä yhteydessä se varsinainen giganttisen rujo ja kalsean kinkkinen haaste loikahtaa kuitenkin kulman takaa irvileukaisesti kihertäen kehiin: koska pahaenteisesti porisevan kattilan pohjalta kalasteltuja veikeitä saksiniekkoja ladotaan tarjottimelle jo peräti ensi viikolla, emme voi enää tässä kohtaa kuukautta myöntää teille loputtomia määriä kiivaasti rummuttamaanne mietintäaikaa, vaan kunnianarvoisasta velvollisuudesta on käytännössä pakko suoriutua pinkaisten kustujen viiden vuorokauden pikavaalien räväkässä mutta epäkiitollisessa formaatissa. Äänensä voi kipaista sullomassa uurnaan vaikkapa ihan tältä samaiselta istumalta, mutta jotta raapaisisimme siihen lopulliseen teemaan edes vähimmäisvaatimukseksi ristittävän viikon mittaisen latautumisajan, penäämme teiltä nyt tunnottomasti jonkinlaista lopputulosta niinkin joutuisalla tempolla kuin jo ensi viikonlopuksi. Olemme siksi menneet mätkäyttämään vaalipäiväksi lokakuun yhdeksännen eli juurikin tämän kuluvan viikon perjantain ja lauantaina voimme jo julistaa, millaiseen kuosiin loihditun temmellysympäristön alaisuudessa rapuja oikein vauhkoontuneena palasiksi silputaan. Vaikka olemmekin siis tiristäneet pohdinta-ajan niin täpärään minimimittaan kuin vain julkeudessamme suinkin ilkeämme, älkäähän kuitenkaan antako sielujanne rasittavan epätoivon päihittää teitä, sillä junaillaksemme kiperästä valinnastanne edes ripauksen iisimmän nakin, seuloimme jo puolestanne jokaisesta teemasta eräänlaisiksi tärpeiksi parit kirkastavaa valoa pilkkopimeyteen hohkaavat, uhkean hyödylliset risut ja ruusut.



Flirttaileeko joku näistä, loppuen lopuksi pelkkää omaa yltiöpäistä riemuvoittoaan koko kalkyloivalla keinoarsenaalillaan palavasti havittelevista teemoista mielestänne juuri teille, tuota hanakasti räpsyvää silmäkulmaansa rohkean kärkkäästi ja uhmakkaan vihjailevasti koordinaattejanne kohti vinkkaillen ja suloisia mutta auttamattoman katteettomia lupauksia korvakäytäviinne käheän sensuellisti supatellen? Kykenettekö nimeämään välittömästi jo pelkällä yhdellä kivuttoman vaivattomalla ja leväperäisen puolihuolimattomalla silmäyksellä sen ärhäkän ässäkymmenikön seasta vietellen pilkistävän ja teitä tulisesti taaksenne kosiskelevan, ylivoimaisesti nastoimman, mielikuvitustanne kiihottavimman ja leveimmän hymynkareen huulillenne viekoittelevasti houkuttelevan, luonteikkaan parahultaisen priimusehdokkaan? Jos vastaatte kyllä, ette kai te tosissanne hairahdu olettamaan, että kaikki tämä voisi olla näin lapsellisen helppoa? Voi veikkoset, ehei maar, pöh-pöh, kattia kanssa, höpön löpön, kaikkea muuta kuin, ähäkutti ja no fuckin' way.

Me vaalilautakunnan ärsyttävän iljettävät heittiöt emme tietenkään voisi mitenkään vastata tunteikkaan vieraskatraan kaukokatseisen arkaileviksi aiheellisesti karanneisiin odotuksiin, ellei tähänkin sinällään verrattain simppeliin kuvioon olisi ollut aivan välttämätön ja kieroutuneen maaninen pakko tunkea vaikka väkisin jonkinlaista täysin tarpeettomaksi köykäisesti luokiteltavaa, värisyttävän vittumaista lisätwistiä ja pukaisemme mokoman tökerön redundantin turhakkeen tällä kertaa seuraavanlaiseen kohtuuttoman muotopuoleen kostyymiin: kaikkien äänioikeutta nauttivien vingutettavaksi on luovutettu auliisti kokonaiset kuusi pistettä ja vain sen yhden ylivertaiseksi koetun valinnan sijasta he penkovatkin vankkumatonta kymmenen koplaa niin piintyneen pontevilla otteilla kuopien, että tavoittavat listalta kolme sisintään makeilevimmin puhuttelevaa lempilastaan, jotka sumplivat sitten vapaasti hahmottelemaansa paremmuusjärjestykseen omia "kivoimmuusparometrejänsä" systemaattisen koherentisti mukaillen.



Siitähän tuskin kukaan keskimääräistä lyhytpinnaisempikaan höperö sentään vielä riehaantuu kitkerän tuimasti ja säädyttömän huonokäytöksisiä ärräpäitä ilmoille manaillen pelihousujaan teatraalisesti repimään, että sen kirkkaasti ylittämättömän, varauksettoman ykkösvalinnan yksilölliseen laariin napsahtaa toki tyylipuhtaan ruhtinaalliset kolme salskeaa pistettä, mutta toiseksi mukavimmaksi koetun vaihtoehdon nurjasti taskunsa pohjalle riistämät hillittömän huomionarvoiset pari pojoa ja jopa kolmanneksi mieluisimman "ihan ok"-teeman veskaankin juonikkaan vaivihkaa ujuttautuva yksi sangen erheellisesti tykkänään mitäänsanomattomalta haiskahtava säälipiste saattaakin jo sitten osoittautua paljon kinkkisemmillä uhrimenoilla alas takelleltavaksi kalkiksi. Lopuksi ynnäilemme salaisessa privaatissa päämajassamme puistattavan jännityksen seitteihin punoutuneena teemojen rohmuamat pistesaaliit tarkistuslaskennat sisällyttäen yhteen ja toteamme kaikessa hartaassa hiljaisuudessa ja haavanlehden lailla vapisten pahinta peläten, ettei mikään ole totisesti koskaan niin varmaa kuin se helkutin iänikuinen epävarma - ykköspallihan voikin nuljahtaa näiden mielivaltaisten lainalaisuuksien pillin tahtiin valssatessa, kehveli vieköön, bestisteeman nokan edestä pitkälti ihan minkä hyvänsä toissijaisemmankin huttuyrittäjän ahnaasti ilmaa halkovaan haaviin.

"Heeetkinen, heeetkinen", palapelin kammottavat osaset vauhdikkaimmin kokoavat saattavat jo virittyä äkkipikaisen provokatiivisesti kouriaan sohien parahtamaan. Eikös tämä siis käytännöllisesti katsoen meinaakin sitä, että joku surkuhupaisan sekundääri "haista paska-teema" saattaa kiilata häpeilemättä leveämmän pistepotin turvin nipin napin maaliviivalla eniten ns. ykkösääniä keränneen kollektiivisen suursuosikin ohi ja sitä myöten suoraan kiinni hektisesti tavoitellun kultamitalin suussasulavan herkulliseen kantaan? Matemaattisten kykyjemme selkeä vaillinaisuus rajoittaa kohtalaisen rutkasti erehtymättömän vastauksen luovutustyötä, mutta silkkaan yhdentekevän triviaaliin perstuntumaan estimointimme pohjaten tohtisimme kirmata silti inttämään, että juuri sitähän se hirveimmillään tarkoittaa ja sekös hulvaton piirre juuri näistä tämänkertaisista kohuvaaleista niin kutkuttavan epäreilut tehtaileekin. Motiiveitamme näinkin kyseenalaisilla poluilla estottomasti sompailemiseen on yhteensä kolme kappaletta ja koska olemme teille vähintäänkin oikeaoppisen vilpittömän selityksen velkaa, täältä ne nyt särmikkäästi eriteltynä suuntaanne sinkoutuvat.



Aivan ensimmäiseksi pyrimme tietenkin tekemään kaiken voitavamme minimoidaksemme ovelien äyriäiskerholaisten välisen keskinäisen kikkailun ja suhmuroinnin sen teoreettisen tietyn ja toivotuimman tuloksen aktualisoimiseksi. Meillä ei ole itse asiassa harmainta aavistustakaan siitä, tapahtuuko tällaista pohjattoman roisia ja petollisen katalaa vilunkia todellisuudessa ollenkaan, mutta haluamme toki silkasta periaatteesta kernaammin katsoa kuin katua ja ajatella teistä siksi varmuuden vuoksi aina lähtökohtaisesti ensin sitä pahinta. Toisena pointtina tahdomme pitää lahjakkaan kekseliäin konstein visusti perinpohjaista huolta siitä, että näissä vimmatun ennennäkemättömissä olosuhteissa, joissa hulppean briljantista kärkisijasta kamppailevia urhoja on kuitenkin jopa korskeat seitsemän kappaletta vuolaampi otanta kuin mitä aiempina vaalivuosina ollaan jo totuttu varsin dominanttina normina prosessoimaan - eikä siis täten ainakaan juurikaan mittavammin kuin konsanaan ylellisen äänioikeuden iloluonteisen imarreltuja haltijoita - yritämme vain maltillisesti ohjastaen varmistella, että rajalliset pisteet jakautuisivat mahdollisimman laakeasti ja tasaväkisesti eri kisaajien kesken sen tyylittömän törttöyden sijasta, että yksi tai kaksi kuumaverisintä palvontaa osakseen haalivaa kunkkuteemaa sysäisi sydämettömästi kanssarivaalinsa ruikuttamaan rannalle ilman löyhästi mutta tyynnyttelevästi lohduttavia satunnaisia hajaäänen rimpuloitakaan. Kolmantena ja toki ehdottomasti sinä tärkeimpänä seikkana, meillä on aina ollut kummallisen neuroottinen hinku modifioida yksinkertaiset asiat niin viiltävän monimutkaisiksi kuin talenttimme suinkin sallivat ja siksi haluamme nytkin nakottaa johdonmukaisessa linjassa tuon harvinaislaatuisen häiriintyneen mutta silti tuikitavallisen arkipäiväisen käyttäytymismallimme kanssa.

30.9.2015
Edistysaskeleita on jo löntystelty suotuisaa suuntaa kohti!


Niin perin juurin mielellämme kun me poikkeuksellisen röyhkeitä, yököttäviä, siveettömiä ja arrogantteja piirteitä roppakaupalla omaavat, kunnottoman tympeät retaleet täällä surullisenkuuluisassa ylhäisessä norsuunluutornissamme pitkittäisimmekin teidän halpamaista ja varsin kimurantisti oikeudenmukaiseksi perusteltavaa kiusaamistanne, himoiten ja hinkuen janotut bilekutsut ovat silti jo melko pitkälti liihottaneet niiden satumaisen onnekkaiden vesselien avoimiin syleihin, joita jämerän painava asia ensisijaisesti tuppaa koskemaan ja toki tietyt lahjomattoman kalenterin tiukasti sanelemat vastaansanomattomat realiteetitkin on jo totaalisen pakko näillä nurkilla sen kummempia mukisematta hyväksyä: syyskuu haukkoo dramaattisesti viimeisiä sydäntäsärkeviä henkäyksiään, eikä karmaisevaan odotukseensa miltei pakahtuva rapukilta ole vielä saanut edes reilua mahdollisuutta startata vuoden 2015 pirskeiden yksilöityyn tematiikkaan kiinteästi liitettävää fiilistelyä, valmistelua, virittäytymistä ja huseeraamista.

Joudumme siis valitettavasti hölläämään kaulanne ympärille kietoutuneen köyden karskisti nipistävää otetta, kiepauttamaan rivakan asenteellisen täyskäännöksen kohti inhimillisyyden avuja ja katkeroituneeksi harmiksemme läväyttämään jyrkän ja äkkinäisen stopin hyvää tarkoittavalle sadismillemme rutosti aiemmin, kuin mitä alunalkujaan laskelmoivan kylmäverisiin suunnitelmiimme kuului. Eli jos jollakulla asianomaisista on vielä jostakin syystä jäänyt epäselväksi jokin ratkaisevaksi miellettävä juitsi vallitsevasta kokonaiskuvasta, tässäpä teille, oi kullannuppuset, symbolisen hiussuortuvien lempeän ja kaverillisen pörhöttelyn kera vielä oikein wanhan kunnon klassisen rautalangan kanssa haluttuun muotoon taivutettuna ripeät pikavastaukset niihin kolmeen valtaisan tähdelliseksi lokeroitavaan kysymykseen, joita monet paatuneen rapumafian rivisällit ovat varmasti pyöritelleet murtumispistettä hätyytelleessä mielessään jo suhteellisen varhain kuluvan vuoden alkumetreiltä asti, elleipä peräti ihan sieltä viime syksyn metkan kokoontumisen jälkeisistä raikkaan tahmaisista krapulamorkkiksista saakka.



Minkäs sortin kannat lunginletkeästi kattoon kohottavaa mielipuolisen messevää menoa ja meininkiä me aiemmista ihmeteoistamme perin ylistävillä ja lähestulkoon punastuttavilla hymneillä suorasukaisesti mutta oikeutetusti suitsutetut, viileän verrattomat velhot sitten oikein olemme pikkuruisten pääkoppienne menoksi päättäneet rientää sulokkaana laupeudentekona varaamaan? Kuten toki vissisti tiedättekin, pari viime vuotta olemme muiluttaneet festarin läpi sinänsä kunnialla ja kiiltelevät papukaijaprenikkamme takuuvarmasti ansaiten, mutta huomattavasti jo normiksi muodostunutta ylenpalttisen pröystäilevää voittajakaavaa matalammalla profiililla lenkuttaen.

Tähän vaatimattomampaan, karsittuun pula-ajan linjaan sekä kainostelevaan "less is more"-rakenteeseen on nyt pamahtamassa väliaikainen muutostila ja kymmenensien äyriäisiloitteluiden kunniaksi koruttomiksi luiskahtaneet puitteet ovat taas vaihteeksi tarkistettu hetkellisesti vimosen piälle kohdilleen eli vakaana aikomuksenamme on siis usuttaa koko ratkiriemukas konkkaronkka jortsuamaan hartaimpien kerskakulutuksen ihanteiden hengessä kuin kultainen nolkytluku olisi täällä taas. Tervetulleet muutokset näkyvät jokaisella käsityskyvyn saavuttamalla rintamalla - jopa käymälätiloille ollaan runnottu mittava, lattiasta katonrajaan saakka ulottuva kasvojenkohotus vain ja ainoastaan teidän hyvinvointianne sekä tätä yhtä ainokaista iltaa ja sen onnistumisprosentin ylösveivausta silmällä pitäen.



Vaikka kukaan ei tietenkään ole ääneen kehdannutkaan moista irvokkaasti kurnahtavaa, niljakasta sammakkoeläintä nielunsa kätköistä ulkoilmaan lipsauttaa, lienee silti ihmisluonteen raadollisen vaativuuden tuntien enemmän kuin itsestäänselvää, että suhteellisen moni vakiolärvi on varmasti jäänyt salaisissa, visusti omana yksityisenä tietonaan pitämissään henkilökohtaisissa fantasioissa kaihoten kaipailemaan taiten kokoonkursitulta ohjelmakattaukselta kahden vuoden ajan ainoastaan haikealla poissaolollaan loistanutta illan ainutlaatuista highlight-hetkeä, tilan mallikelpoisesti haltuun tempaisevaa muikeaa artistivierasta. Emme ole välttämättä elvyttämässä enää uudestaan tilaisuuden villeinä vuosina 2008-2012 rapuremmiä riemastuttanutta vänkää perinnettä pysyväksi osaksi suurenmoista kokonaiskonseptia, mutta mielemme ennalta-arvaamattomissa sopukoissa kiilui toki stabiilisti jo pari vuotta takaperin, että jos rapusessiot vielä joskus kymmenennettäkin kertaa vinhaksi todellisuudeksi koreasti konkretisoituisivat, lauteille nousisi parin vuoden viheliäisen sapatin jälkeen jälleen soittoniekka - vielä ainakin tämän yhden, pisteen i:n päälle lirvauttavan kerran. Nyt tuo aika on siis vihdoinkin koittanut ja aikomuksenamme on osoittaa, että itse itsellemme tekemämme pyhän lupauksen näyttävä lunastaminen käy meiltä visioidemme takana tatittavilta eteviltä epeleiltä muitta mutkitta, jetsulleen, suit sait just eikä melkein ja kuin vettä vain.

Koska kyseessä on siis joka katsantokannalta inspektoituna merkityksellinen juhlavuosi, kupletin juoneen kuuluu toki olennaisesti myös taaksepäin kuikuilu ja menneiden triumfien lystikäs muistelu ja siksipä meille oli alusta asti ilmeistä, että vain yksi henkilö telluksella olisi itseoikeutetusti kyllin naseva tekijä tämän sensaatiomaisen ympyrän sulkijaksi: herrasmies, jonka kitarasta irtautui seitsemän vuotta sitten ensimmäiset rapujuhlissa koskaan kajahtaneet livesoinnut, trubaduuritaiteen pidetyimpiin lipunkantajiin perustellusti kuuluva, nokkeliin sanamuotoihin verhoiltujen terävien pienoiskertomusten oivaltava tulkitsija sekä sanavalmiin ja lupsakan sedän armoitettu prototyyppi, Maestro Mikko Perkoila. Viimekertaisen vastaanoton jälkeen meillä ei ole syytä epäillä sekuntiakaan, etteivätkö vanhat jäsenemme ottaisi tätä maittavaa santsikierrosta autuaina vastaan, eikä sitäkään toki sovi unohtaa, että osa uudemmista klubilaisistamme ei ollut tuon ensimmäisen vedon aikoihin vielä syntynytkään. Näillä sanoin, ole siellä - tai ole neliö.

21.9.2015
Juhlavuoden kattaus EI OLE vielä valmis!

Älkää hötkyilkö. Ne korkealentoiselle asialleen koko ravunpunaisesta sydämestään kiitettävän vannoutuneesti omistautuneet, ylitsevuotavaan intohimoonsa suorastaan likimain pakahtuvat äyriäisfanaatikot, jotka ovat sisuskaluja kurmuuttavaksi piinakseen joutuneet vartoilemaan kärsimättömänä tammikuusta saakka, että oikukas p-universe tajuaisi noteerata edes jollakin vaatimattomalla tavalla tapahtuman messiaanisen juhlavuoden, ovat eittämättä tämän kauan kaivatun ensimmäisen päivityksen lopultakin pällisteltäväkseen saatuaan luikauttaneet huultensa välistä kimakan riemunkiljahduksen, epämääräisen ja ehdottoman riitasointuisen mutta silti kokonaisvaltaisen tyytyväisen parahduksen tai vähintäänkin tempautuneet nolostuttavan vallattomaan voitontuuletukseen.

Rohkenemme jopa rientää uhkarohkeasti otaksumaan, että ainakin niiden kaikkein herkimpien sielujen kontrolloimattomasti värähtelevästä silmäkulmasta on saattanut vierähtää pitkin poskipäätä kuulaana ja kiiltelevänä karpalona leukaa kohti määrätietoisesti laskeutuva suolainen ilonkyynelkin. Jos näin pannahisen positiivisesti tosiaankin on marjat, niin passatkaahan arvon pojankoltiaiset ja tytöntylleröt hattuanne hetimmiten tähän suuntaan, niin me siekailemattoman tylyt pikku ryökäleet kippaamme sen aivan muina miehinä piripintaan jäitä: mitään konkreettista, definitiivistä päätöstä pidettyjen pippaloiden kärtetystä jatkosta ei nimittäin ainakaan vielä olla organisaation taholta ehditty/jaksettu/viitsitty lätkäyttää virallisesti lukkoon.



Yhden päivänselvän, absoluuttisen ja kiistattoman vuorenvarman yksityiskohdan voimme kuitenkin myöntää sen kummempia kiertelemättä tai kaartelematta jo nyt - ja kykenisimme vieläpä moiseen itsensä Arvi Lindin rehdistä, jämptistä ja luotettavasta artikulointityylistä jonkinlaisia etäisiä muistumia tarjoilevalla, jyhkeällä ja piirun vertaakaan tinkimättömällä rintaäänellä. Siksipä onkin kertakaikkisen katkera vahinko, että juuri se sattuu takuulla olemaan ainoa detalji, joka tuskin varsinaisesti pamahtaa tässä vaiheessa syksyä vasten kenenkään pläsiä järin shokeeraavaana, maton koipien alta äkkiväärästi pihistävänä yllätyksenä. Mutta silti, here goes nothing: tuo perinteinen, eventin tietynlaiseksi rakastetuksi ja vaalituksi tavaramerkiksikin muodostunut syyskuu ei ikävä kyllä ole tänä vuonna paheellisen ja turmiollisen elämän ruokottomalle ylistysseremoniallemme potentiaalinen vaihtoehto.

Koska rapujuhlien vaikuttavan yhdeksänvuotisen historian varrella ollaan toki päästy yhden kerran kummastelemaan hämäräperäistä ja epäortodoksista ennakkotapausta huimaavien bakkanaalien läpiviemisestä lokakuun puolella, voinee tuota huomattavasti syvemmälle synkeän syksyn ankeaan ja lohduttomaan harmauteen kolhosti sukeltavaa, asteen tahi kymmenen koleampaa ajanjaksoa pitää kaiketi loppupeleissä tälläkin kertaa melko napakkana teoreettisena kuukautena vimmaisen räävittömille humputteluillemme. Näpsäkkänä potentiaalisena tsäänssinä, jota emme voi millään muotoa sulkea räknäyksistämme kokonaan poiskaan - emme ainakaan ennen kuin kuuluisa läski leidi on päässyt kristallikruunut pirstaloivan heleän laulunsa kurkkunsa perukoilta lurauttamaan. Toki tarvitsisimme tällaisessa kuolemaa huijaavassa skenaariossa päättömälle yrityksellemme riittävät lähtövarusteet: pipon, hanskat, kaulaliinan, villasukat, pitkät kalsarit, pilkkihaalarit, lumikolan ja ennen kaikkea tilavuudeltaan riittoisan taskumatin, josta siemailla niillä viimeisillä voimilla tärisevin käsin kohmeiseksi äityneen värjöttelyn lomassa henkemme pitimiksi voimaannuttavia ja vatsanpohjaa tervehdyttävästi lämmittäviä vapaavalintaisia tisleitä.



Olemme yrittäneet jo viikkokausien ajan patistella rapukorporaation laiskaa, velttoa ja saamatonta aikatauluvastaavaa kovertamaan viimeinkin veskansa pohjalta almanakan ja käynnistämään oikopäätä armottoman hc-pläräilyn sen optimaalisimman yhytettävissä olevan ajankohdan bongaamiseksi loppusyksyn 2015 ohjelmakartalta. Pääasiallisina tehokeinoina olemme tässä epätoivoa ja turhautumista tihkuvassa maanitteluprojektissa käyttäneet sekä lahjomista, kiristystä että lopulta myös suoranaista kylmäkiskoista uhkailuakin, mutta ainakin toistaiseksi kiireetön kattoon syljeskely, takaliston kellontarkka raapiminen ja yletön keskikaljan kanssa lotraaminen ovat näyttäneet muodostavan tuon perin itseriittoisen ja paskantärkeän lurjakkeen jokaisen työtunnin tasaisen varmasti ääriään myöten täyttävät pääprioriteetit. Surullisinta tässä kaikessa on se, että juuri hän vieläpä edustaa puutteineenkin ympärivuorokautisista palkollisistamme sitä kaikkein uutterinta, säntillisintä ja korkeinta työmoraalia ylläpitävää siipeä.

Emme aio ihan vielä luovuttaa, vaikka sitäkin ideaa on tullut riipivimmillä alhon hetkillä palloteltua. Yritämme tässä lähiaikoina tiivistää merkittävästi raakaa ja häikäilemätöntä painostustamme penättyjen ratkaisujen saamiseksi, mutta silti, tässä vaiheessa voimme vain moukkamaisesti töräyttää, että rapujuhlat voivat toki tulla tai ne voivat yhtä kanssa olla tulemattakin. "We wouldn't say yes, and we wouldn't say no" eli vajavaisen kielipään omaaville kumartaen selkokielelle transloituna: emme varsinaisesti aio kieltää mitään, mutta suoranaiselle myöntämisen tiellekään meitä ei parane odottaa hevillä eksyä harhailemaan. Jos aihetta moiseen ilmenee, pyrimme ilman muuta pitämään teidät hämmennyksen ja täydellisen epätietoisuuden vallassa myös tulevien päivien saatossa. Kyllä, luitte oikein: niinkin empaattisia, suopeita ja höveleitä veijareita mekin pohjimmiltaan silti olemme.


Koikkelehdi takaisin