14.09.2014
RAPUJUHLAT RYNNIVÄT TAKAISIN VANHALLE MANTEREELLE SUITSUTUSTEN SIIVITTÄMÄNÄ.

Kihelmöivän överein superlatiivein vailla tervehenkisen itsekritiikin heiveröisintä häivääkään ylistetyt ja järkälemäisen institutionaalisiin mittoihin vastoin oletettavia todennäköisyyksiä jo viime vuosikymmenellä paisuneet rapujuhlat ovat kahdeksan satumaisen vaiherikkaaksi kehutun toimintavuotensa varrella temponeet sen mainittavampaa säälinkipinää tuntematta hurmion kourissa euforisesti kiemurtelevia vieraitaan läpi värikylläisen vaihtelevien aika-avaruustasojen, tarjoillen noille kadehdittavan onnekkaille pikku pirpanoille ainutlaatuiseksi luonnehdittavia mahdollisuuksia kokea autenttisesti rekonstruoiduissa valvotuissa puitteissa paikkoja, tilanteita ja aikakausia, joihin putkahtaminen ei missään muussa tapauksessa olisi heidän rajallisilla rahkeillaan luonnistunut kuin sillä yhdellä ilmeisimmällä keinolla - pääkoppa visusti höyhentyynyn maireaan hyväilyyn upotettuna, räävittömän kalmaisesti korahtelevan kuorsauksen kajahdellassa irvokkaasti hikisten vällyjen välistä häijyn katkonaisen pihinän ja rohinan tahdittamana.



Vaikka mielipuolisen mehukkaaksi häiriintyneen rivakasti riistäytyneen, elämää suuremman kulinaristisen seikkailun legendaariset ensimmäiset tahdit viriteltiinkin vielä oikeastaan jokaiselle itseoikeutetuksi veteraaniksi oikopäätä aiheellisesti korotetulle osallistujalle hyvinkin arkisesta ja kodikkaasta ympäristöstä eli rapaisesta ja suolituoreelta höyryävältä lannalta löyhkäävästä perihärmäläisestä karsinasta käsin (16/09/06), jo järjestyksessään toisissa hipoissa henkeäsalpaavasta ällistyksestä ymmyrkäisinä kakistelleet juhlijat paiskattiin ajassa taaksepäin armoitetun avokätiset parituhatta vuotta - give or take a year - kun toistaiseksi varsin nuhteettomana säädyllisesti pysytellyt nöösikööri laskettiin elostelemaan murhia, viettelyksiä, juonitteluja ja avointa paheellisuutta tihkuviin historiallisiin maisemiin keskelle antiikin Rooman rietasta dekadenssia eli itsensä Julius Caesarin moraalittoman palatsin ulkokultaisesti säihkyvää, mutta korskeilevan haureelliseksi kuvailtavaa syntistä loistetta ja kylmänviileää bling-blingiä (29/09/07).



Kolmannella kerralla kelloja veivattiin eteenpäin räiskyvän rouhea mutta vertailussa silti pikkiriikkisen maltillisempi viitisensataa vuotta käsittävä sykli ja samassa siunatussa yhteydessä toteutettiin myös hillittömyydessään ylivertaisen metka harppaus ammoisesta Italiasta tuulisille Britteinsaarille, kailottamaan iskulauseita ja kallistelemaan viinipikareita hätkähdyttävän arvovaltaisessa herraseurassa - pyöreän pöydän urheiden ritareiden ja itsensä silmäätekevän Kuningas Arthurin possessa (20/09/08). Vaikka kyseinen ristiretki ei monien helpotukseksi jäänytkään lajinsa viimeiseksi, vuoden kuluttua tapahtui jotakin perin radikaalia, mitä useat olivatkin jo osanneet ristiriitaisin tuntein vartoilla.



Rapujuhlat laajentaisivat vihdoinkin konkreettisesti suppeaksi tiivistynyttä maailmankuvaansa, jättäisivät vanhan mantereen röyhkeästi olkia kohauttaen taakseen ja loikkaisivat reteästi suuren rapakon toiselle puolelle autuaan tietämättömänä siitä, tehtäisiinkö kultaiseen Eurooppaan tulevaisuudessa enää ikinä minkäänlaista comebackia. Neljänsissä karkeloissa aikakoneella köröteltiinkin jo rutkasti mittavampi taival pimeältä 500-luvulta aina 1800-luvun jälkipuoliskolle asti ja kohteeksi siis valikoitui kohtalokkaita kehitysaskeleitaan ottava tähtilipun maa Amerikan Yhdysvallat, äyriäiskansan syöksyessä päätä pahkaa kohti villin lännen preerioita, saluunoita ja hengenvaarallisen ruudinkatkuisena kokijalleen esittäytyvää pahanilkisen kuolettavaa yleisilmapiiriä (05/09/09).



Karvaan pelonsekaisin tuntemuksin kollektiivisesti vastaanotetun ja hävyttömän julkeana simputuksena kristallinkirkkaan selkeästi nähtävän patologisen törkeän viidennen peliliikkeen voidaan silti väittää varsin ymmärrettävästikin olevan kaikilta kanteilta tarkasteltuna se ylivoimaisesti shokeeraavin kuviteltavissa oleva inhimillisyyden rajat häivyttävä tempaus: tympeä rapudelegaatio kiskaisi kirjaimellisesti kuivan maan hermoherkän vierasjoukon tärisevien koipien alta ja passitti kylmäkiskoisesti koko viattoman veljessakin keskelle Karibianmeren hyytävästi tyrskyäviä aallokoita, pahamaineisen pääkallolipun alla seilaavaan antipaattisen brutaalien, ruokottoman epähygieenisten, kolkon kylmäveristen ja ronskisti ärähdellen möykkäävien merirosvojen etovan kauhistuttavaan kaljuunaan (25/09/10).



Piraattien pirullisen purren karahtaessa traumaattista vuotta myöhemmin jälleen haikaillen ikävöityyn jenkkilän vapauttavan viehkeään multaan, harvalukuisille koettelemuksista selvinneille tarjoutui vihdoinkin se kaiholla kaivattu tsäänssi huilata pehmoisemman, turmeltumattomamman ja mutkattomamman nostalgian merkeissä ja vaeltaa Milwaukeen sulokkaille konnuille viettämään todellisia onnen päiviä - ajankohdaksi kun oli kuin taikaiskusta valikoitunut kepeän rokettirollin tahdissa sulavasti svengaava 1950-luku, joka löi stressivapaan miljöönsä puolesta eteen jo monessa tuskantäyteisen kitkerässä liemessä kovasydämisesti kiehutetulle bileväelle lopultakin painostavista vaaran elementeistä totaalisesti riisutun tavan huuhdella kirkkaanpunaisia saksekkaita jokimonstereita väljähtyneen keskiketterän suosiolla avustuksella etevästi liukastetun ruokatorven kautta kuplivan vatsalaukun perukoille (24/09/11).



Vaikka seitsemännelle vuodelle vaellettaessa kunnianarvoisa vieraskerma lasetettiinkin puhtaasti silkasta kouriintuntuvan loogisesta maantieteellisestä vinkkelistä nähtynä huomionarvoisan etäälle jo itse kullekin melkoisen tutuksi tulleelta ja kimpassa sangen oivalliseksi todennetulta Ameriikan raitilta Tyynenmeren auringonkäristämiin saaristomaisemiin, hallinnollisesti the star spangler bannerin hurskaasti helisevät sävelkulut pakottivat silti verrattomalle mahtimaalle nöyristellen kumartavien alamaisten sorkat vikkelästi lippaan, sillä tällä kertaa railakkaaksi rillutteluympäristöksi olikin rykäisty virkistävän vaihtelun nimissä varsinaisesta giganttisesta emomantereesta suorastaan tragikoomisen irrallinen Yhdysvaltain 50. osavaltio, palmujen siimeksessä eksoottisesti lepuuttava trooppinen himorötvääjän ykkösonnela ja vehreydessään valloittavan hurmaavaksikin haukuttu Havaiji (22/09/12).



S
ireän syyskuun helmeilevässä lämmössä määrätietoisen orjallisesti järjestettyjen mässyttelypirskeiden losahtaessa viime vuonna kaikkien hurjaksi järkytyksensekaiseksi yllätykseksi merkittävästi kirpakammista celsiusasteistaan tunnetulle lokakuulle, järeän jämpti johtoryhmä pääsi viimeinkin nykäisemään korttipöydälle pitkäjänteisesti oikeaa hetkistä varten panttaillun kettumaisen juonikkaasti ilveilevän jokerin ja heivata alkoholissa itsensä liottaneet tunnottoman tuiteriset ruokailijat ilman erillisiä selittelyjä nykypäivän Müncheniin, moderniin 2010-luvun Saksaan. Oktoberfestin myötä yksi ympyrä voitiinkiin taas julistaa sulkeutuneeksi, kun neljä vuotta kestäneiden harharetkien jälkeen jalkojen alla saattoikin taas pöllytellä ehtaa eurooppalaista hiekkaa ja suunnattoman pompöösi land of hope and dreams haihtui haalenevissa mielikuvissa pelkäksi jonnekin kaukaisuuteen erkanevaksi auttamattoman tukalaksi kuumeuneksi (19/10/13).



Muutamalla joutuisan reippaasti koikkelehtivalla askeleella kohti koruttomampaa ja puutteenalaisempaa menneisyyttä mielekkäistä säästösyistä mutta hampaat irvessä peruuttanut vuosi 2013 nauliintui näyttävän rapujuhlasaagan vivahteikkaaseen historiaan juuri huomattavien budjettileikkauksiensa vuoksi, mutta tästä harmillisesta takaiskusta lannistumatta sakemannien hapankaalinhajuiselle maaperälle pyhiinvaeltanut yleisö osoitti silti iloluontoisella käyttäytymisellään varsin eksplisiittisesti, ettei kukkaronnyörien sutjakka kiristäminen ja tilaisuuteen tyypillisen edesvastuuttomasti syydetyn tuohen kosolti rajatumpi määrä sittenkään muodosta välttämättä merkittävää hallaa holtittoman huikeiden illanistujaisten perimmäisen charmin uhkatekijäksi.

Jos esimerkiksi jo tietynlaiseksi yksiselitteiseksi normiksi kuin varkain muuttuneeseen, viitenä peräkkäisenä vuonna pyörähtäneeseen ulkopuoliseen trubaduuriin assosioituneita osallistujia vitutti suunnattomasti se, että yhtäkkiä poloiset nakitettiinkin kiekumaan palkattujen soittoniekkojen sijasta mallasjuomain hörpiskelyn soundtrackiksi kuolemattomista ikivihreistä omat riitasointuiset musiikilliset tulkintansa, tukevan humalan turruttama räyhälössi onnistui peittämään nuo sapekkaasti viiltävät frustraation tuntemukset niin taidokkaasti, että peräti kiiltelevän Jussi-pystin iskemistä jokaisen ulko-ovesta poistujan känsäiseen kouraan uskottavasta performanssista kiitollisena ei olisi enää voinut periaatteessa tuomita millään muotoa toisarvoiseen kohtuuttomuuteen saakka karanneeksi eleeksi.



Tämänkaltainen menneiden triumfien herkistelevän kaihoisa märehtiminen kuohauttaa silti ripeästi pinnalle ennen kaikkea sen napakoista kysymyksistä ehdottomasti yleisimmän ja läpeensä odotetuimman: oliko tämä nyt sitten lopullisesti tässä? Voidaanko jopa globaalissa mittakaavassa täysin poikkeukselliset rapukinkerit jo kuopata pölyttyneenä nollaluvun kuluneita kaikuja ennalta-arvattavasti toisintavana, "parasta ennen"-päivänsä armotta ohittaneena reliikkinä ja oman aikansa sinällään muotitietoisena tuotteena, jonka sitkeälle ja lojaalille ylläpitämiselle ei pysty enää nykyisessä maailmassa osoittamaan juuri minkään sortin perusteltua, välittömiin toimenpiteisiin kannustavaa funktiota vai olisiko eeppiseksi yltyneelle jatkumolle edellytyksiä kirjoittaa sittenkin vielä se stooria mullistavin kääntein jatkava yhdeksäskin luku? The answer my friends, is blowin' in the wind...

18.10.2013
IT AIN'T OVER...TILL IT'S OVER.

Tällä www-sivulla on tuskallisiksi kehkeytyneiden viime kuukausien saatossa vallinnut niin ahdistavan rikkumaton, viheliäisen katkeroittava, värisyttävän iloton ja katkeamattoman piinaavana viikosta toiseen jatkunut hiljaisuus, että tuskin yksikään sitä näyttöpäätteensä äärellä päälakeaan happamana raapien, vaimeita kirosäkeitä ilmoille alakuloisesti sihisten ja epäuskoisina pyöriviä silmämuniaan neuroottisesti likaisilla näpeillään hinkaten kummastellut on voinut välttyä itkunsekaisessa alhossaan, maansa myyneenä ja kaiken sinnikkäästi elätellyn toivon vaikeroiden romulaariin viskanneena taipumasta mitä lohduttomimpaan oletukseen: se on, fuckety-fuck, ohi nyt.



Jos tunnustat olevasi kiinteä osa tätä äärimmäisen epätoivoisissa aatoksissa yltä päältä marinoituneiden reppanoiden säälittävää rupusakkia, sinulle saattanee siitäkin huolimatta tulla ainakin lievähkönä yllätyksenä, että painajaisnäkysi eivät olleet vailla hienoisiakaan rationaalisia perusteita. Karmivimman pelkosi murheellinen aineellistuminen oli itse asiassa käytännössäkin huomattavasti lähempänä kuin ehkä sittenkään rohkenit semioptimistina otaksua. Mikään ei ole itsestäänselvyys ja vuodesta 2006 lähtien ilman rapsakoita riemunhetkiä tylysti pilkkovia sapattivuosia järjestetyn rakastetun, ihaillun ja vaalitun biletystradition yhtäkkinen katkeaminen paskaisimmalla mahdollisella systeemillä eli aivan kertalaakista ilman selityksiä, takelteluja, pullikointeja tai pahoitteluja oli totisesti tänä käänteentekevien ratkaisujen kohtalokkaana syksynä likempänä kuin koskaan aikaisemmin huikaisevan yhteisen narratiivimme varrella.


KASVUN RAJAT - DILEMMA, JONKA "PITI TULLA VASTAAN".

Erityislaatuisia elämyksiä julmettuun tehotahtiin uskolliselle yleisöllemme junailevalla rapuorganisaatiolla on sykkinyt vuodesta toiseen taantumattomana takaraivon perukoilla aina se sama vilpittömän selkeäpiirteinen, koruttoman kaunis ja sähäkän suoraviivainen missio: jokaisen äyriäisfiestan on kyettävä ylittämään kirkkaasti ylitsevuotavin korusanoin suitsutetut edeltäjänsä, vähempään me perfektionistiset pikku niuhot emme alistu raukkamaisesti oikopolkuja hyödyntäen tyytymään. Kuten kaikki alusta saakka pähkähullussa vierasremmissä roikkuneet toki osaavat kiistattomasti todentaakin, tähän asti me poikkeuksellisen lahjakkaat, omia teitämme pystypäin vaeltavat fakiirit olemme tuossa kunnianhimoisessa pyrkimyksessämme onnistuneetkin ja vieläpä prikulleen - eli siis just eikä melkein.

Kauaskantoisissa pohdinnoissamme tiedostimme silti vakavina, että pitkässä juoksussa kevytmielisen kaistapäisen amatöörileipurin hutiloivalla "sinne päin"-mentaliteetilla annostellun hiivaklöntin sekaansa nielaisseen pullataikinan lailla ilmenevästä, tilaisuuden kontrolloimattomasta paisumisesta muodostuisi meille vielä joko ennemmin tahi viimeistään äkkiväärästi myöhemmin joltisenkin arkaluontoinen rakenteellinen ongelma, jota ei ilman kompromisseihin koukistumista enää noin vain pelkästään sormia näpsäkästi yhteen napsauttamalla ja oikeat taikasanat mystisin äänenpainoin ilmoille puhdasoppisesti mutisemalla ratkottaisikaan.



Näiden skloddien veisauksesta ei rapujuhlissa päästä nauttimaan tänäkään vuonna.


Nyt tuo peljätty hetki on vihdoinkin koittanut, sillä viime vuoden megalomaaniset hulabaloot karkasivat jo puitteiltaan ja budjetiltaan järjestelyportaan vinkkelistä niin ylimalkaisiin mittasuhteisiin, että edes saman tavoitetason ylläpitäminen näyttäytyi toimeliaalle tiimillemme sangen pulmallisessa valossa ja edelliskertaisten saavutusten laudalta lyöminen olisi jo vaatinut uima-altaan, benjihyppynosturin ja pomppulinnan lisäksi kaikki mahdolliset viihdeaktit klovneista, miimikoista, jonglööreistä, kääpiöpainijoista, stand up-koomikoista, drag queeneistä, huimapäisistä trapetsitaiteilijoista ja tanssivista elefanteista aina ääliömäisimpiäkin toivekipaleitamme liikuttavan nöyrästi harmonisen heleä-äänisenä stemmalaulantana tikkunekkupalkalla lurittelevaan Cantores Minores-poikakuoroon.

RAPUJUHIEN NELJÄ AVAINKOHTAA = 4R-HYPOTEESI.


Pussitammeko suosiolla pillit for good vai riivimmekö sittenkin uhkarohkeasti ja ennakkoluulottomasti kokoon sellaiset sikanostalgisessa old school-hengessä vastustamattoman svengaavasti eteenpäin sykähtelevät wanhan hywän ajan rapubaccanaalit, jollaisia me onnettaren suosikit suloisissa, unenomaisen kermaisissa muistoissamme vietimme "nuorna poikna silloin joskus ammoisella nolkyt-luvulla" kun miehetkin olivat sentään perskele vielä rautaa, laivat rehdisti puuta, saksiniekat silkkaa kielelle orgastisesti liukenevaa makiata merellistä nannaa ja groovaavaa rytmiryhmäämme ihanasti ympäröivä maailma vielä noissa hehkuvan kultaisiksi kauttaaltaan värjäytyneissä, käsinkosketeltavan surrealistisissa mielikuvissamme jollakin omituisen emotionaalisella tavalla vailla hienoistakaan varauksetonta estetiikkaa katalasti epäedullisen sotkuiseen kuosiin myllertävää, kolhon petollista turmeltuneisuuden häivää?



Ajauduttuamme äkkiarvaamatta ja kuin vaivihkaa näiden vääjäämättömien perimmäisten kysymysten kiusalliseen keskipisteeseen, saatoimme vain harmaat aivosolut kelmeästi sauhuten aprikoida, olemmeko valmiita johdattelemaan kahdeksannelle vuodelleen ketterästi loikkaavan ihastuttavan instituution askeleen lähemmäs kinkereiden todellisia alkuperäisiä juuria, palauttaen näppärästi päheät pippalot niille turvallisille ja luottokelpoisille perustuksille, joille koko messevä komeus loppuen lopuksi noina vallankumouksellisina aikoina urhoollisten uudisraivaajien toimesta valettiinkin? Vohkivatko tenhoavat mutta tökerön päälleliimatut ylimääräiset sirkushuvit kuitenkin tähdellistä huomiotamme tuosta pyhästä 4R-filosofiasta eli niistä moitteettoman merkityksellisistä seikoista, jotka on aina harrastajien piirissä mielletty rapujuhlien tiimellyksessä eittämättä kaikkein olennaisimmiksi ja keskeisimmiksi tekijöiksi muhkean menestysreseptin pitkäikäisyyden ja lumovoiman takana (Ravut, Rähinöinti, Ryypiskely, Rivoudet)?

OPPOSITIO ARKAILEMATTA DUUMAN SÄÄSTÖKUURIN VASTAVOIMANA.

Autoritaarisen Rapuvaltion ylenkatseellisen, omahyväisen ja ärsyttävän koppavan Diktaattorin pöyhkeän mielivaltaisia määräyksiä, päähänpistoja ja oikkuja suorastaan surkuhupaisan lojaalisti ja miltään osin kyseenalaistamatta kuuliaisesti toteenpanevista marioneteista koostuvalla, jo viime vuonna patologisen rappeutuneilla otteillaan luvattoman tiheästi kohauttaneella Rapuduumalla on ollut varsin haasteellinen velvollisuus huseerata ensimmäisenä toiselle kaudelleen niljakkaasti luikerrelleena hallitusmuotona ja säädyttömän häikäilemätön jälkikin on ollut tavan takaa sen mukaista.

Duuman tekemä äyriäisimperiumin rivikansalaista ennätyksellisen moraalittomasti sortava linjaus oli karkeudessaan tunnoton: rapujuhliin sijoitettavat rahavirrat olisi pikemminkin kohdennettava arvokkaampiin ja tarpeellisempiin kohteisiin, kuten yhä massiivisimmissa määrin hulppeita luksustuotteita ympärilleen halajava Pykä I:n aina vain jättimäisempiä summia systemaattisesti imevän, vaivaannuttavan pröystäilevän ja arrogantin elitistisen elämäntavan kritiikittömän suorasukaiseen ylläpitämiseen. Myös Rapuvaltion inspiroiva harrastustoiminnallinen lemmikkiprojekti, rauhanomaiset rakettikokeet ja sitä funktionaalisinta muotoaan hissukseen haeskeleva ydinohjelma ovat rohmunneet sukkelasti hupenevasta valtionkassasta hilloa kuin täytekakku.

Rapukestien epätodennäköisestä mutta merkillepantavan himoitusta comebackista saamme lirkutella kainostelevat kiitoksemme vain ja ainoastaan piskuiselle, rempseälle ja estottoman uskaliaalle oppositiopoliitikkojen konkkaronkalle, jotka asettuivat idealistisesti ja siekailemattoman sankarillisesti uhmaamaan henkiriepujensakin kaupalla sairaalloisen vinoutunutta valtakoneistoa tuikitavallisen rapujortsuajan luonteikkaan rattoisan viihtyisyyden puolustamiseksi ja blokkasivat täysin konkreettisista makaaberien ja epäinhimillisten rangaistuskäytäntöjenkin uhkakuvista hitustakaan piittaamatta ilkeästi vireille sysätyn, sumeilemattoman synkeän aloitteen jonninjoutavilta tekosyiltä kuvottavasti lemahtaviin rahoituspaineisiin alhaisesti vedotusta letkeiden kekkereiden lopullisesta kuoppaamisesta.

MÜNCHEN VAIKENI JO, JATKAKAAMME SIITÄ MIHIN HE JÄIVÄT.

Vuonna 2013 varmaotteisen viehättävien karnevaaliemme tiivistunnelmaisen tanakaksi teemaksi on kohotettu roppakaupalla kiitosta jo etukäteen niittänyt, vaahtoavien mallasjuomien helmeilevän maun ahnaille suunpielille lempeästi houkutteleva "Oktoberfest". On toki raskauttavan totta, että viisien peräkkäisten teemavaalien jälkeen pakitimme muitta mutkitta hippulat vinkuen takaisin vihoviimeisenkin demokratian jäänteen tehokkaasti näkökentästä häivyttävään vuoden 2007 malliin ja riistimme kaltoinkohdelluilta ja alati sorsituilta taviksilta julmasti heidän ainoan valtaoikeutensa, uljaan vapauden kiikuttaa myös se oma pikkiriikkinen ääni uurnan nälkäiseen kitaan.



Eipä silti, peräti muinaisen 1800-luvun alkupuolelta saakka alunalkujaan juontava, tolkuttomaan kupin kallisteluun spontaanisti kannustava räävitön, riehakas ja paheellinen rymyfiesta on joka tapauksessa teema, jota salamyhkäinen rapumafia jemmaili kärsivällisesti ja ovelasti syvällä hihanliepeen uumenissa vuosikaudet ihan vain siltä varalta, että järkkymättömästi syyskuulle profiloitunut tilaisuus rytkäytettäisiinkin vielä jossakin vaiheessa, jostakin helvetin syystä, vastoin kaikkia realistisia ennakko-odotuksia lokakuun riipaisevan ja munat huurruttavan kylmyyden keskelle. Nyt kun lopultakin, kahdeksansilla varveilla, tämä sekoboltsi skenaario todellakin ilmenisi käyvän omaleimaisesti toteen, valinta esittäytyi meille sulana itsestäänselvyytenä eli oli tuhottoman kinkkistä visualisoida mitä iänkaikkista tendenssiä vaalit oikein olisivat käytännön tasolla voineet enää yleishyödyllisesti palvella. Nostetaan siis maljat sille!




Hilpakoi takaisin!