Vinkeä arvoitus leikkimielisille: Mistä on hyvät rapujuhlat tehty? Pakahduttavan suussasulavista, 100% luonnonmukaisista kiinalaisista viiden tähden äyriäiskattauksistako? Ehkäpä karkeaan pröystäilevyyteen musertavan menestyksekkäästi pyrkivästä, sumeilemattoman sikamaisesta alkoholitarjonnasta ja yliampuvan päihtymyksen raadollisen hekuman koppavan kerskailevasta kalastelusta? Kenties pidäkkeettömän hersyvinä hirnahtelevista, atmosfäärin ponnistuksitta valloittavista naurunremakoista? Joskopa sittenkin kosmisen intergalaktisia aika-avaruusulottuvuuksia määrätietoisesti tavoittelevista rituaaleista? Vaiko yhdeksi vakaumuksestamme ylpeäksi heimoksi yhteisöämme vankkumattomalla suorasukaisuudella bondaavasta samanhenkisyyden ylistyksestä eli tuosta normaalien pulliaisten elämää niin valtavasti mittavammasta rapuveljeydestä? Syyskuun 24. ehtoona, kuudentena ravun vuonna 2011 pääsimme itse kukin vastaansanomattomasti toteamaan, että jessöör, meinaan aikasta rutosti niistä jok'ikisestä ja paljon, paljon muustakin yyberin fantsusta lystijutskasta.



Jo peräti neljänä peräkkäisenä vuonna riemastuttavaan raudanlujuuteen kallistuva rapuorganisaatio on halunnut siunata, mitä avosydämisintä laupeutta kasapäin osoittaen, yhtä esiintyvää musiikkitaiteilijaa armoitetun ainutlaatuisella mahdollisuudella narauttaa koko henkilökohtaisten suorituskyvyllisien talenttikapasiteettien aarrearkku apposelleen mahdollisesti koko uran legendaarisimmalla estradilla säkenöivän valovoimaisesti paistatellen. Tällä kertaa tuo kunnia lankesi omaa nimeään kantavan, kivenkovan Gypsy Experience-kombonsa suosiollisella avustuksella Hendrixin Jimboa alternatiivis-progressiivisien vaikutteiden kanssa mehukkaan haureellisesti yhteennaittavalle, charmilla paiskatulle kulmien ketulle - sille ainoalle oikealle Siikasen Olalle. Sympaattiselle mahtimiehelle, jonka sähkökitara on verrattavissa Rembrandtin siveltimeen - täysin looginen kropan jatke, jolla loihditaan virtuoosimaisia, moderneja ihmeitä. Tässä tapauksessa siis myös kyetään kiihdyttämään herkistynyttä saksikansaa solahtamaan kuin varkain keskelle ylitsevuotavan ihmeellistä, lumoavan harmonisesti särisevien sävelmassojen kuorruttamaa, transsinomaisen, oluenhuuruisen mesmeerisen hurmostilan kiihkeintä keskipistettä.



Olli otti jännittävän haasteen kunnioitusta herättävän ennakkoluulottomalla asenteella, olkiaan kohauttelematta vastaan ja millaiseen lopputulokseen tuo velikulta näppäryydessään päätyikään! Hillityn varmuuden perikuvaksi kulminoitunut heebo paukutti kylmän rauhallisella cooliudella haltioituneelle yleisölle verrattoman kattauksen sekä ajattomia Hendrix-klassikoita että erilaista harvinaislaatuisen rouheata, kokeellisuudenkin kanssa flirttailevaa blues n' roots-hinajaa. Encoren virkaa toimittivat "Rock around the clock" ja Happy daysin nostalginen teemajingle - kipaleet, jotka Senaatti maanitteli gentleman-guitarist Siikasen liimaamaan settiin sitcom-kulisseillemme kumartaen. Johan kelpasi epätodellisen maaniselle kriitikkosiivellemmekin!



Valloilleen lasketuksi teemaksi siis rykäistiin tänä vuonna sisukkaasti yhteisvoimin useamman kiitollisen sukupolven kermaisen imelä ikisuokkari "Onnen päivät", joka sitten menikin, rohkenisimme töksäyttää, perin juurin räväkästi rohmuamaan vaaleissa tavoitellun ykköstittelin suoraan suuruudenhullua voittopuhetta jo valmistelleen ennakkosuosikki "Sormuksen ritarien" varmaotteisen vinksahtanutta persoonakavalkadia edustavien hobittien, velhojen ja sekalaisten haltiavoimilla lesoavien piikkikorvien muinaisten keski-maisten kolvien edestä. Mukaan oli taas nakattu ronski ripaus rasvaisen skandaalin makua. Vasta paikan päällä valkeni mitä katkerimmin, että Tolkienin pakkomielteiselle mielikuvitusmaailmalle "annettuja" tekstariääniä oli karahtanut syystä tahi neljännestä matkan varrelle jopa niukkaan voittoon riittävän kokemuspistevuonon verran.



Kohtalolla oli taas ne omat, eittämättä loppuun saakka kelaillut syynsä ujuttaa näppinsä tähän dramaattiseen pelien peliin. Leimallisesta populistisuudestaankin roppakaupalla eri yhteyksissä parjattujen "Onnen päivien" yrmeä yllätysjytky vei orgastisen orientaaliset jokirapubakkanaalit salamaniskusta täysin odottamattomiin, 20. vuosisadan puolivälin naiivin kornina esittäytyvää moderniutta nostalgis-parodisessa 2010-lukulaisessa "hell yeah"-hengessä korostaviin ilmansuuntiin ja osoittautui hitusen laajemmalla silmäilyllä hullaannuttavien festarien historiankaareen pureutuessa virkistäväksi käänteeksi kohti vapautuneemmiksi rauhoittuneita ulottuvuuksia, jotka määrittävät niissä kaikkein hurjimmissa etukäteisskenaarioissa lähitulevaisuuden poliittiset suuntaviivat teemavaalikentällä. Vieraat pureutuivat rooleihinsa niin vantteraa antaumuksellisuutta osoittaen, että mallasjuomien särpimisen lomassa käydyn dialogin aikana studioyleisön heleänä pyrskähtelevän hekotuksen saattoi riittävän valppaasti ympäröivien äänien palettiin keskittymällä kuulla korvissaan etäisenä, mutta täysin tunnistettavana taustahälynä.



Sauna valloitti tökerön vaativaisten rapujuhlijoiden hemmotellut sydämet mieltä liikuttavasti vuonna 2010 ja punahohtoisena hymyilevän kiukaan lämmetessä nyt jo toista kertaa yhteisiä hikisen alastomuuden kokemuksia jääkaappikylmällä kaljalla kivaksi itsensä tissutelleelle konkkaronkalle tarjotakseen, se osoitti viimeistään tulleeksi pysyväksi osaksi sitä huimaavan monimutkaiseksi kehiteltyä palapeliä, jonka oikeaoppisella kokoamisella maailmanhistorian mielipuolisimmat rapurillumarei-fiestat näkevät kellastuneiden lehtien välistä haikeana kajastavan syksyisen päivänvalon.



Heppulit hogasivat omalaatuisen oppivaisina yksilöinä silmänräpäyksessä jo tuolla vuoden takaisella ensimmäisellä kerralla, millä konsteilla bastun kaltaisesta ruokottoman nautinnonhakuisesta wanhan kansan innovaatiosta saa nyhdettyä tehokkaimmin sen vissinvarmasti itse kullakin hakuun laitetun suurimman huvin, hyödyn ja hedonismin irti. Aromaattisia tuoksuja viekoittelevasti taikovilla nestetipoilla pihtailemattomasti ryyditettyjä, säntillisen tasaisina sihiseville, höyryä pakottomana hönkiville kiville vihmottuja vesiripsauksia, niiden kotoisuudessaan peittoamattomien, huolettoman pehmeiden, kaikkia lauteille kavunneita, kuolemaa uhmaavia kännikaloja kollektiivisesti tyydyttävien megalöylyjen aikaansaamiseksi ja jos metka tsägä käy, myös raukaisevasta kokemuksesta ehjin nahoin selviytymiseksi jälkipolvien tarinahetkiä jo odottavasti zoomaillen.



Oli myös toinen ja huomattavasti keskiarvoja alhaisempi keino tirehtöidä tämä sinänsä verrattain mutkaton homma yksinkertaisesti kertakaikkisen väärin. Mätä metodi, johon viitattiin vannoutuneissa saunomispiireissä ensikuulemalla kipeän karmivalta kalskahtavalla ilmaisulla "se härski manööveri". Ja aiheesta! Paiskomalla juveneelisti tulikuumaan pätsiin nyrjähtäneen raivokkaaseen tahtiin täysiä kaheleita kauhallisia, saadaan äkkiarvaamattomasti aikaan kaoottisen pakokauhuinen, simultaanisesti lauteilta karkumatkaa halajavien pinkkien perseiden aalto, eivätkä kiperät henkilövahingotkaan ole tällaisissa tilanteissa millään muodoin poissuljettuja, näin ei-toivottuja sivuseuraamuksia puntaroidessa.



Reunited at last! Yhteiskuvassa vasemmalta oikealle: Ralph Malph, Arthur
"The Fonz" Fonzarelli, School bully #4 ja Chuck - "The Lost Cunningham"


Vaikka rapujuhlat ovatkin kaikkien kutkuttelua pikkiriikkisenkin janoavien aistien ylenpalttista hemmottelua, juuri oraalisten hekumoiden harjoittamista tavalla tai toisella, voitaneen pitää pääasiallista kokonaisuutta yhteenvedollisesti summatessa yhtenä elimellisen tilaisuuden keskeisimpinä pyrkimyksinä. Let's not fool ourselves, ovathan koko kieroutuneet bakkanaalit rakenneltu analyyttisessä loppukatsannossa saksekkaan aasialaisen ystävämme keittämistä, nylkemistä ja jäntevien purukalustojemme välissä kouriintuntuvasti läpikäytävää brutaalia jauhamista varten. Kiinan kansantasavallan lipun värisenä pahvilautasen nurkalla kuultavien äyriäisten löyhkäävät sappinesteet eivät vain saa, niiden pitää tirskahdella perverssisti huulten välistä kaulukselle tai asuvalinnasta riippuen jopa ylt'ympäriinsä pitkin tuuheina rehottavien rintakarvustojen leuanalaisia esiintymiä.



Elitistisen fine dining-kokemuksen nimeen vannovan gourmet clubin säännöt olivat yksiselitteisen selkeät: äyriäisiin ei ollut ainakaan periaatteessa pakko kajota, mutta Rapuvaltion idealistisilta alkuajoilta juontava, pölyttynyt artikla oli silti näennäisen illusionistinen, sillä yhteisöllisen paineen johdosta yllättävän moni taipui vastentahtoisen inhon vallassa hymyillen ohjaamaan värisevän nielunsa kopukoihin pari sukkelan saksiniekan sisuskaluista nylpättyä harmaata sattumaa - ravusta kieltäytymistä kun ei näissä piireissä voida tarkastella hyväksyvin silmin. Käytännössä vastarannan kiiskiä aletaan järjestelmällisesti lauman taholta karttamaan "saastaisena" ja hänestä saatetaan jopa pulista halventavaa shaibaa käännetyn selän takana. Piikikkäiden pilkkanimien lisäksi myös sarkastiset vastakommentit mahdollisiin antirapuilijan tekemiin sinänsä päteviin huomioihin kuuluvat niihin häikäilemättömiin lieveilmiöihin, joita pyhästä ravitsemusriitistä pidättäytyjä saa epäonnekseen illan viime hönkäyksien mitan verran vain kypsän nöyrtyneenä kestää.



Mahtipontisesti aamun sarastukseen saakka jatkuvia ruhtinasluokan retrokekkereitä sisuuntuneena halajavan, todellisen raskaimman sarjan hoocee-rapujuhlijan räävittömän halpamainen päällimmäisenä koreileva perivihollinen, se täysin yht'äkkinen rokettirollia sylkevän jukeboxin takaa kimppuun varoituslaukauksitta loikkaava lamauttava väsymys, saattaa rankkaa käytännön tekemiseen pohjautuvaa paneutumista sisältävän, ns. "pitkän kaavan jortsuamisen" sutjakkaasta myötävaikutuksesta toisinaan iskeä kouliintuneempaankin pilerottaan kuin muhkean järeän lekan murskaava muksaus täsmälleen pahaa-aavistamattoman takaraivon jäätävintä keskiötä kohti. Arnold'sin vekkulien koltiaisten rasavillissä koplassa se yleensä niin muikean suulas vitsiniekka, kunnianarvoisa Ralph Malph alkoi rapuaterian jälkimainingeissa osoittaa eri ilmenemismuodoissa joltisenkin lievähköjä, mutta meidän järjestössämme laajassa käytössä olevassa harjaantuneemmassa katsannossa kokonaisvaltaisen tunnistettavia, totaalisen hyytymisen merkkejä.

Seuraavat sen varsinaisen ilmeisimmän ydinillan vääjäämätöntä päättymistä käsinkosketeltavan realismin keinoin ennakoivat, pyörryttävän dokumentaariset arkistofotot loppuillan viimeisistä laskutuiterisista toilailuista Hanslankari-koomikko Malphin ja rapuliittoutuman sitkeimpien sotureiden keskuudessa, eivät ylimääräisillä korusanoilla parane, joten kytkemme päälle toistuvina aneluina toimitukseltamme kinutun "Low Bullshit"-moden ja nostamme ne silmienne eteen kolmena taidokkaan ytimekkäänä, sommittelumielessä vähän helv. skarpisti funtsittuna, pirtsakan episodimaisena diaesityksenä.

Lights! Projector! Action! Popcorn!


Kausi 3 // Episodi 25 // 1976
"Ralph Malph's wacky chair encounter"

Joanie Cunningham (Erin Moran) kamppailee aikuistumisen tunteidensa kanssa. Hän on piinallisen pihkaantunut koulun suosituimpaan poikaan, mutta miten kiinnittäisi parhaiten etäiseltä ja epäkiinnostuneelta vaikuttavan pojan huomion? Pappa Howard (Tom Bosley) muistelee omaa nuoruuttaan, kertoo pojista laskelmoivine tapoineen ja on vakavasti sitä mieltä, että Joanien ei olisi hyvä treffailla ketään vielä pariin vuoteen. Sen aika koittaisi kyllä vielä. Joanie kiukuttelee ja paiskoo protestimielessä Elvis-levyjään huoneensa seinille.

Richie (Ron Howard) "lainaa perheen autoa" ja karkaa Ralph Malphin (Don Most) kanssa kaupungille pirtelölle. Matkalla Richie kolhii ajoneuvoa. Pirtelöbaarissa seuraan lyöttäytyy myös kiinnostavia uutisia tuova Potsie Weber (Anson Williams). Malph yrittää väsymättömästi olla hauska, mutta hänen ontuvat, vasemmalla kädellä huitaistut puujalkavitsinsä ja kehnon töksähtelevä koominen flownsa hipsuttelevat kepeästi yli seuralaisten hilseen. Malph kirvoittaa kuitenkin ryhmältä tahtomattaan illan makeimmat naurut, mutta vasta kun tuoli pettää salakavalasti tukevaan sokerihumalaan vaipuneen, b-luokan stand up-velmun alta.













Kausi 5 // Episodi 28 // 1978
"The Mummy Goes To Arnold's"

Millwaukeessa tapahtuu kummia! Kaikkien ponteva ystävä Al Molinaro (Al Delvecchio) on järjestänyt Arnold'sissa, kulmakunnan kovimmassa itseään etsivien nuorten aikuisten kokoontumispaikassa finninaamaisten, kalpeiden ja pilallehyysättyjen, keskiluokkaisten jenkkikakaroiden hurmoksellisiksi perinteiksi muodostuneet jokavuotiset röketirölli-överihumpat - sattuvasti nimikkeellä rapujuhlat. Hilpeitä muotoja ottaneen illan keskeyttääkin todellinen yllätysvieras vimosen päälle: epävirallisista ja aika itsesäälisissäkin rypevistä, kilpailevan "Frankenstein talo"-teeman samanaikaisesti pyörittämistä, eettisesti kyseenalaisista varjokemuista alkuperäisen käsikirjoituksen ulkopuolisen pikavisiitin puhtoisiksi puittuihin ja puunattuihin 50-luvun kulisseihin tekevä, sargofaginsa saranat verenhimoisena tiirikoinut, messeviä goottiviboja lähettävä wanhan ajan hurjimus, ilmielävä elävä kuollut - muumio.

Arvovieras oli vääntäytynyt suorittamaan vaativaa, millintarkkaa ja eksessiivisen ihailtua kunniatointa. Tänä vuonna joku teemavaalien lopputulokselle kapinallisesti selkänsä kääntänyt, omatoiminen pässi oli nimittäin mennyt vilpittömän kettuilun hengessä, täysivaltaisen tahallaan tai kukapas tietää, yhtä hyvin viattoman inhimillisesti, mutta yhtä kaikki ehdottoman rangaistavan epähuomion vallassa kilauttamaan kääreisiin sonnustautuneen, ylikäyneelle balsamointinesteelle löyhkäävän homekorvan tuville suorittamaan guest appearance-pohjalta ainaisen perinteisen lähderituaalin. Valitettavasti selkäpiitä riipivän "Frankensteinin talon"-unauthorized mörköilypirskeiden kosteassa muodossa ammennettaviin virvokkeisiin spefifoitunut tarjoilupuoli oli monsterin otteita kiikaroidessa notkunut kaiketi linnan pöydillä yllättävänkin yltäkylläisissä kantimissa.

Niin oli nähkääs monen makuisessa mallasmaljassa ja terästemehussa uitettu muinainen egyptiläinen nimittäin lähdettä kohti kallistuessaan flegmaattinen, ettei nerokkaimmaltakaan diplomi-poppamieheltä voi rationaalisesti tilitettävin perustein penätä näin taantuneissa mielentiloissa veret välähdyksessä seisauttavaa, timantinkovaksi hiottua, henkeäsalpaavaa priimaperformanssia. Tahmea, hutiloiva, saamaton ja löysä esitys oli silkkaa ankean aneemista alisuorittamista, eikä sitä oikeanlaisesta, elinvoimaisesta magiikasta höystettä haeskelevaa, ryhdikästä tatsia tuntunut kirpoavan ilmoille minkään sortin hakemisella, tuskastelulla tai väännöllä.

Spoiler ahead! Episodin uskomattomassa lopputwistissä Arnold'sin simppeleille ääliöille selviää, että muumio olikin itse asiassa valeasuun tälläytynyt Ralph Malph, joka vedätti kaveriporukkaansa eeppisesti 10-0 ja jos hän olisi jotenkin pysynyt jekutuksensa jälkeen tolpillaan, olisi hän ollut varmasti myöskin varsin iloinen ensimmäisestä heittämällä läpiniellystä naamiaiskostyymi-gagistaan.
















Kausi 11 // Episodi 23 // 1984
"Cleaning up the mess, boys"

Marion Cunningham (Marion Ross) on kutsunut joukon lähimpiä ystävättäriään kotiinsa teelle, piparkakulle, pasteijoille, ompeluvinkkaukselle ja runoudelle. Illan aikana käykin järkyttävästi ilmi, että eräällä läheisistä vieraista on ollut pidempään jotakin radikaalia hampaankolossa Marionia vastaan ja lupaavan miellyttävästi käyntiin startanneista, uuniherkkujen tuoksuisista pullapartyista kehkeytyykin vaivalloinen, hankala ja tukala parituntinen kiirastulen piina. Howard aloittaa näpsäkän lohdunviljelymission ja muistelee, että hänellä on ollut samankaltaisia kaikuja sisältäviä, takaraivoon kolkuttelemaan karahtaneita kokemuksia Leopardi-Loosin sikarinkäryisissä pönötyspippaloissa. Molempia epäkohtia ruvetaan selvittelemään ja oheistuotteena synnytetään helvetillinen kyräilyssä, paskanpapatuksessa ja selkäänpuukotuksessa marinoitu ihmissuhdesotku, jonka läpikotainen perkaaminen olisi itsessään vaatinut tv-pamppujen kukkaroista kahdennentoista tuotantokauden.

Fonzie (Henry Winkler) ja Chachi Arcola (Scott Baio) vievät tuoreet naisystävänsä kokistreffeille. Erinäisten sattumusten johdosta tytöt siirtyvät viettämään iltaa toiseen pöytään. Fonzie tuntee miehuutensa kadonneen ja Chachi tarjoaa varovaisesti olkapäätä cooliuspulaa murehtivalle, daameja naurattavalle keekoilijalle. Pikku pillitysten päälle pojat alkavat muistelemaan huvittuinena sitä kuuden vuoden takaista, sanoinkuvaamattoman surkuhupaisaa ja vallattoman absurdia tapahtumasarjaa, joka seurasi kun pähkähullu Ralph Malph viihdytti porukkaa pukeutumalla Arnold'sissa muumioksi Alin orkestroimilla rapuriehoilla. Utuinen flashback vie heidät takaisin tuohon riemukkaaseen ehtooseen ja tuhnuisen hervottomiin hetkiin piakkoin Malphin juhlapaikalta poistumisen jälkeen. Sotku oli sanalla sanoen hirvittävä. Lopulta Malphia jo aiemmin purrut väsymyskärpänen kaatoi myös kovia koettelemuksia kokeneen kaksikon. Flashback päättyy. Richie saapuu ja johdattelee koko konkkaronkan saksofonia luritellen keilaradalle.










So there you have it. Päristyksiä ja väristyksiä. Virikkeitä ja viettelyksiä. Tenhoutumisia ja tunnekuohuja. Kiitollisuuksia ja korrektiuksia. Ihmeitä ja kummastuksia. Antautumisia ja heittäytymisiä. Kainostelua ja kunnottomuuksia. Suolaisuuksia ja kirpeyksiä. Happamuuksia ja imelyyksiä. Viipyilyä ja pyllähdyksiä. Paheita ja pakottomuuksia. Päättömyyksiä ja kirskauksia. Käsittämättömyyksiä ja uhkarohkeuksia. Repaleisuuksia ja katteettomuuksia. Viileyksiä ja kiperyyksiä. Harhailua ja löytämisiä. Suihkauksia ja pihinöitä. Möyhennyksiä ja raapimisia. Ryytymisiä ja ryhdistäytymisyrityksiä. Hikoilua ja höyrystymisiä. Näperryksiä ja korkeamerkityksellisyyksiä. Mureuksia ja kimmoisuuksia. Maanläheisyyksiä ja kauneuksia. Väreilyä ja kuplimisia. Kolkkouksia ja kipuisuuksia. Miehistymisiä ja ymmärtämisiä. Huokauksia ja haikailuja. Oivalluksia ja ideoita. Valaistumisia ja konkretisoitumisia. Poseerauksia ja lamaantumisia. Pahoinvointia ja katumuksia. Räkää ja sänkeä.

Niistä, kas niistä ne on, katsokaahan skidit, hyvät rapujuhlat tehty.
Sen pituinen se. Nyt, kullannuput, hampaiden pesulle ja vilkkaasti petiä kohti.
Jatketaan rapupropagandistista oppituntia tuonnempana. Chip chip, cherio!